Birger Kaipiainen exhibition in EMMA


Huomenna keskiviikkona 19.6. Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa avataan Kuriton Kaunosielu - Birger Kaipiaisen Keraamisia Fantasioita -näyttely, jonka näyttelyn pystytykseen pääsin tutustumaan jo viime perjantaina. Oli mielenkiintoista nähdä näyttely jo sen kokoamisvaiheessa ja kuulla mm. näyttelyarkkitehtuurin suunnitellulta muotoilija Ilkka Suppaselta enemmän näyttelyn kokoamisesta. Näyttely esittelee laajasti Kaipiaisen (1915–1988) taidetta, jonka tekemistä hän sai vapaasti toteuttaa Arabian tehtaan tiloissa puolen vuosisadan ajan piittaamatta teollisen tuotannon rajoista tai tavoitteista. Kaipiaisen ainoa Arabian teolliseen tuotantoon tehty Paratiisi-sarja onkin näyttelyssä esillä vain näyttelyn seinillä seikkailevissa sirpaleissa, jotka ovat mm. valuvirheellisistä tai muuten käyttökelvottomista poistoeristä tehtyjä, eli käyttökelvollisia astioita ei ole tarvinnut rikkoa näyttelyn koristusta varten.

Näyttelystä löytyy myös enemmän lapsille suunniteltu tila, josta löytyy pientä inspiraation virikettä ja puuhaa, mm. keraamisin osin toteutettu seinä, jonka eri pintoja ja muotoja saa kosketella. Itse ihailen valtavasti mm. Kaipiaisen kauniin tunnelmallisia tapettikuoseja. Näyttelyn ajan 19.6.2013-12.1.2014 Birger Kaipiaisen Kiurujen Yö ja Ken Kiuruista Kaunein -tapettimallistot ovat esillä EMMA shopissa, josta löytyy myös Arabian Paratiisi-sarjaa. Kiurujen Yö -tapettimallista on otettu nyt ensi kertaa tuotantoon uusi vihreä sävy, joka kuului aikoinaan jo Kaipiaisen alkuperäisiin suunnitelmiin.

*

Tomorrow 19.6. there's an exhibition opening of the Aesthete Extraordinaire / Birger Kaipiainen´s ceramic fantasies in the Espoo Modern Art Museum EMMA. I had a change to get a sneak peak to the exhibition already last Friday while it was all still under making and it was interesting to see the exhibition being put in its place and hear few words from the exhibition architect designer Ilkka Suppanen as well. The exhibition presents largely the life work of Birger Kaipiainen (1915–1988), who built his career in the Arabia factory where he was allowed to create ceramic projects without the restrictions of the industrial processes. The only series designed for mass production for Arabia by Kaipiainen is the Paratiisi tableware.

There's also a smaller space in the exhibition designed also the children in mind, where you can for example feel and touch the different ceramic surfaces on the wall. I really love the mood in the wallpapers designed by Kaipiainen. These are also presented in the EMMA shop with a new original color of the Kiurujen Yö -wallpaper. The exhibition is showing through 19.6.2013-12.1.2014.

a perfect summer day


Lauantaina oli ihana paeta maaseudun rauhaan Annikan vieraaksi vihreään taloon, täydelliseen paikkaan kauniina kesäpäivänä. Mökkikuumehan tuolla kauniilla talolla nousi taas ihan mahdottomaksi. Mukana oli ihan mahtava joukko iloisia ihmisiä kauniiden blogien takaa. Ihan vähän jännitti lähteä ison mahani kanssa pois kaupungista, mutta oli mahtavaa päästä mukaan nauttimaan ihanasta päivästä loistavassa seurassa. Kamerat eivät pysyneet mitenkään piilossa noin kauniissa ympäristössä, eikä tuona päivänä muutenkaan hiljaisia hetkiä tullut! Aurinko paistoi koko päivän ja ruoka oli todella hyvää. Varsinkin vaaleanpunaista salaattia on tehtävä kotonakin pian. Syömämme herkullisen uunilohen ja vaaleanpunaisen retiisisalaatin ohjeet löytyvät muuten täältä

Olipas aivan täydellinen päivä. Kiitos kaikille mukana olleille ihanille ja varsinkin emmännälle Annikalle sekä isännälle! Lisää samaisia kesäisiä tunnelmia ja ihania kuvia löytyy myös mm. Annikan, Riikan, Tiinakaisan, Hanna-Riikan, Sukin, Johannan, Marian ja Tiinan blogeissa. Hauska nähdä saman päivän tapahtumia eri kuvakulmista ja muiden kuvissa vilkun välillä minäkin massuni kanssa!

Annikahan oli saanut hankittua aikamoiset sponsorit päivälle, joille kaikille suuri kiitos kun olitte mukana kesäpäivän vietossamme! Niistä näissä kuvissa näkyvät Kaunisteen keittiöpyyhkeet, Finlaysonin JF -valkoiset puuvilla lakanasetit, Arabian Piilopaikka-astiat ja Ulla-lautaset, Iittalan Essence Plus -viinilasit ja viinit taisivat olla Jacob's Creek:ltä (niitähän en valitettavasti tällä kertaa päässyt maistamaan).

*

I got an invitation to escape to the country side on Saturday as Annika's guest to her beautiful green house. A perfect place on a sunny summer day. We spent the beautiful day in great company of many lovely people behind beautiful blogs. I was a bit afraid to leave the city behind with my huge belly but so happy I got to go and spend the day with this great company! It was sunny all day and we enjoyed the place, nature and taking a lot of photos. We had some great summer food too, you can find couple of the recipes in this beautiful food blog (in Finnish only).

Thank you for all the lovely and fun people making the day a perfect summer day! And especial thanks to the hosts of course! You can see more photos of the day at least from in the blogs of these lovely ladies: Annika, Riikka, Tiinakaisa, Hanna-Riikka, Suki, Johanna, Maria , Saija and Tiina.

Annika had got us quite an impressive amount of sponsors for the day, thank you so much! Some of them are visible in the photos too: for example. The kitchen towels by Kauniste, Finlayson JF -linen bedsheets, Piilopaikka dishes and Ulla plates by Arabia, Essence Plus vine glasses by Iittala and white vine by Jacob's Creek.

snapshots


Muutama kuva kuluneelta viikolta, Instagramin puolelta. Kännykkäkameran laatu ei vastaa tietenkään järkkäriä, mutta sillä hetket tunnelmat tallentuvat helposti jos muuten pitää kiirettä. Oikein mukavaa sunnuntaita!

*

Few photos from the past week, from my Instagram. The phone camera doesn't surely have the same quality as the big one, but it captures the moments fast if you're busy. Have a lovely Sunday!

Aalto vase in making


Reilu viikko sitten pääsin tutustumaan lähemmin lasinpuhallukseen ja Aalto-maljakon valmistukseen Iittalan lasitehtaalla. Iittalan kutsumana vietimme mukavan kesäisen päivän pienellä bloggariporukalla Iittalan lasimäellä. Ulkona oli lämmin ja sisällä vielä lämpimämpää, koska lämpötila lasipuhaltamossa voi olla vaikka +50°c! Oli mielenlkiintoista päästä tehdaskierrokselle ja nähdä lasimestarit työssään. Pääsimme jopa itsekin kokeilemaan lasinpuhallusta, ihan yksinkertaisenkin muodon puhaltaminen oli jo hyvinkin haasteellista varsinkin näin maallikolle.

En ole aiemmin käynyt Iittalan Lasimäellä ja tajusin kuinka kiva kesäpäivän visiittipaikka tuo onkaan! Lasimäeltä löytyy myös Iittalan museo ja lasipuhallus näytöksiä järjestetään myös kesän läpi ja tietenkään tehtaanmyymälää ei voi mitenkään jättää väliin...

*

Bit more than a week ago I got to get a closer look to the classic Alvar Aalto vase production and glass blowing in Iittala glass factory. Invited by Iittala I travelled with a small group of bloggers to get a good factory tour, see the glass masters in their work and even test the glass blowing myself!

IIttala glass factory with the museum and definitely the factory outlet too is a great travel destination in a beautiful finnish summer day!


lovely home by Iittala


Muutama kuva tulevan syksyn 2013 Iittalan kodin uutuuksista. Uutuustuotteet esiteltiin tällä viikolla Helsinkiläisessä vanhaan kirjapainoon tehdyssä kauniissa kodissa. Kodikkaassa ympäristössä uutuus sisustustuotteet pääsivät hienosti esille ja jos minulta kysytään, niin olisin voinut jäädä sinne asumaan vaikka heti. 

Erityisesti mieleeni jäivät nuo Elina ja Klaus Aallon suunnittelemat muotoon puristetusta vanerista valmistetut Vakka-säilytyslaatikot, jotka pinoutuvat kauniisti skandinaaviseen sisustukseen sopiviksi kalusteiksi ja toimisivat kätevästi esimerkiksi yöpöytänä. Vakka tulee saataville elokuun puolessa välissä niin vanerisena kuin valkoisenakin. Ehdottomasti toinen ihastukseni kohde on tuo ensimmäisen kuvan Magnus Pettersenin suunnittelema Leimu-valaisin. Valaisimen suupuhallettu lasikupu ja betoninen jalka ovat aika ihastuttava yhdistelmä ja jotenkin juuri tuo kuparinruskea lasin sävy kolahtaa minulle ihan täysillä. 

Muita Iittalan syksyn sisustusuutuuksia ovat Harri Koskisen suunnittelema moneen menoon sopiva ja kolmessa koossa tuleva Meno-huopakassi säilytin sekä kynttilälyhtynä tunnetun Lanternin sähköinen valaisin versio. Alimmassa kuvassa vasemmalla vilaus myös lokakuussa saataville tuleviin ihastuttaviin Pattern Bakeryn kuvittamiin Arabian Lysti -lasten astioihin. Loppuun siis vinkki sukulaisille: meidän tuleva vaavi söisi oikein mielellään soseita näiltä lautasilta!

*

Here's few inspiring photos of the 2013 autumn home product novelties by Iittala. The products were presented this week in Helsinki as part of the interior of this gorgeous real home that's made in a space of an old printing house. The products got a really nice presentation in this cosy environment and if you ask me, I could have moved in that moment.

Especially I fell in love with the Vakka storage boxes designed by Elina and Klaus Aalto. Vakka storage boxes come in plywood and white in two sizes and as stacked together they make a piece of beautiful multifunctional furniture. I also admire the simple design and the beautiful material combination of mouth blown glass and concrete of the Leimu lamp deigned by Magnus Pettersen (first picture). There's something in that brown copper coloured glass that I just love.

Other Iittala home novelties for the next autumn are also the Meno felt storage bag and the lamp version of the Lantern candleholder both designed by Harri Koskinen. Also the Arabia's Sarjaton tableware series is getting few more dishes and patterns in the series. In the last photo on the left there's a peak to the children's Lysti tableware by Arabia with a lovely pattern design by Finnish Pattern Bakery. These are definitely something our future baby would love to eat from!