new rug and a sofa dilemma




Hei ja anteeksi tämä harvaksi jäänyt blogin päivitys viime aikoina! Meidän olkkari sai aika ihanan uuden maton Ranskan maalta asti, villamatto on the Conran Shopin omasta valikoimasta -postimaksut ei olleet kovin halvat, mutta liikkeessä jemmassa olleet vanhat häälahjarahat oli jo aika käyttää pois! Viime aikoina minua on myös ahdistanut meidän suht pieneen olkkariin vähän liian suuri sohva. Iso sohva on kyllä mukava ja kätevä vuodesohvana isovanhempien vierailuilla, mutta se raukka on jo hieman tummunut vaikka kuinka sitä ollaan välillä hinkattu puhtaaksi ja pesty. Omilla taidoilla se ei ainakaan enää meinaa puhdistua. Siksi olemmekin kierrelleet hieman sohvavalikoimia ja miettineen mitä tuolle keksitään. No, nyt kuitenkin päätettiin ehkä taloudellisistakin syistä pysytellä ja pärjätä vanhalla sohvalla vielä jonkin aikaa. Ihania sohvia löytyy kyllä markkinoilla, mutta onhan se kuitenkin sellainen sijoitus että sen haluaa miettiä kunnolla. Nuo värikkäät tyynyt vievät hieman huomiota sohvasta, mutteivat tarpeeksi. Keksin nyt ainakin väliaikaisen ratkaisun sohvan elon jatkamiseksi -aika villin mutta kuitenkin siistimmän kuin tuo nykyinen. Se on kohta valmis ja laitan pian siitä päivitystä!

I'm sorry about the very few blog posts lately! Our living room got a new rug all the way from France, it's form the Conran Shop's own selection. Lately one of my worries has been our sofa. It's really comfy and handy as a bed when grand parents visit, but it has really lost it's light color in the last years. We've been browsing all the nice sofas on the market but decided that it's not the time to get a new sofa just yet. The colorful pillows take the attention form the darkened areas of the sofa a bit but not enough. I came up with a solution how to freshen up the sofa, it's wild but it atleast hides a bit more of the worn out bits of the sofa. It's almost finished, I'll get back to you with the result!

Photos © Pinjacolada

7 comments:

  1. Can't wait to see the results, we got a new sofa months ago after years with a leather one, and I love your new rug is lovely. Have a lovely day, big hug!.

    ReplyDelete
  2. Can't wait to see what you have done with your sofa. I love the pillows!

    ReplyDelete
  3. love the rug and strawberries:)

    ReplyDelete
  4. Kiitos kommenteista / thanks for all your the comments :)

    ReplyDelete
  5. I love your collection of pillows.

    :)

    ReplyDelete