Finnay -lahjan etsintää Helsingissä / Gift search in Helsinki

Yhteistyössä Finnay + Pinjacolada

Pääsin eilen testaamaan ihan ensimmäisenä uutta Finnayn mobiilia lahjapalvelua. Finnayn toimitusjohtaja ja perustaja Riikka Lindström on opiskelukaverini monien vuosien takaa ja yhdessä on tullut pakerrettua useamman kerran opiskeluprojekteja Rovaniemellä Teollisen muotoilun laitoksella. Mutta niistä vuosista on oikeasti jo aikaa. Nyt olikin hienoa päästä testaamaan Riikan kehittämää palvelua ja leikkiä hieman suunnistusta ja aarteenetsintää Helsingin keskustassa!

Finnay tarjoaa uudenlaisen tavan lähettää ja saada lahjoja. Finnayn nettikaupan lahjavalikoima tarjoaa erilaisia elämyksiä ja tuotesettejä, joka voi olla esimerkiksi yhdistelmä herkkuja ja design-tuotteita. Finnay Wayfinder sovelluksen avulla taas lahjan saaja voi itse löytää lahjansa kännykkänsä avustuksella. Finnay palvelu ja nettikauppa aukeavat perjantaina 9.5.

Kaikki alkoi siitä kun sain tekstiviestin, jossa kerrottiin, että olin saanut Finnay lahjan Riikalta. Latasin sovelluksen ja se kertoi, että lahjan etsintä täytyi aloittaa Esplanadin puistosta. Mukana lahjanetsinnöissä minulle seuraa piti pieni tuttisuinen kaveri, joka etsintöjen aikana ihmetteli lähinnä Espan puissa roikkuvia vappupalloja.

Lahjan etsintä tällä tavalla oli oikeasti jännää! Pyörin hetken Espan puistossa kävellen eri suuntiin, sillä sovellus kertoo oletko menossa kauemmas vai lähemmäs kohteesta. Etsintään voi saada opastusta joko kartalta tai kompassimaista nuolta seuraten. Oikea suunta oli kuitenkin aika helppo löytää, eikä puistoa tarvinnut sen enempää kävellä ristiin rastiin. Samalla vielä viesteilin lahjan antajan kanssa ja sain häneltä vielä lisä ohjeita. Oli kiva jakaa "aarteenetsintä" myös lahjan antajan kanssa. Näytin ehkä hieman hassulta siinä itsekseni katuja tallaten katse aika tiukasti kännykässä ja hymy huulilla.


Pian metrit mittarissa vähenivät niin, että tultiin perille. Ystäväni kieltämättä yllätti minut aikalailla, kun löysin itseni Minna Parikan liikkeen edestä! Kun astuin sisään liikkeeseen tuo kännykkäsovelluksen lahja muuttuikin ihan oikeaksi lahjapaketiksi! Aika hauska pieni seikkailu! Mielestäni sovellus oli helppo ja selkeä käyttää, mutta oli kivaa, ettei lahjan etsintä ollut kuitenkaan liian helppoa eikä liian vaikeaa.


Minna Parikan kengät ja muut tuotteet ovat aina niin ihanan omaperäisiä ja kauniita, joten liikettä piti tietenkin ihailla siinä samalla ja ihastella kengät läpi! Sieltähän se yllätyspakettini sitten löytyi kauniisti pakattuna niin moneen kerrokseen, että kerron kassin sisällöstä aivan omassa postauksessaan! Mutta kyllä, ehdottomasti mieleinen lahjahan siellä oli!

Finnay palvelu tosiaankin avataan huomenna perjantaina 9.5. ja avajaistapahtuma alkaa Helsingin päärautatieasemalla klo 17-20, jolloin Finnay opastaa sovelluksen lataamisessa ja samalla on mahdollisuus päästä kokeilemaan Finnay Wayfinderia, jolla voi löytää tiensä päätapahtumaan. 

Perillä Finnay jakaa vieraillensa 1000 lahjaa ja 50 kukkasta. Siellä pääsee myös tutustumaan Finnayn yhteistyökumppaneiden laadukkaisiin designtuotteisiin ja -elämyksiin. Finnayn yhteistyökumppaneita ovat Minna Parikan lisäksi mm. Design Forum Shop,  Kaffa Roastery ja Chjoco. Finnayn palvelussa seikkailun lisäksi pidänkin juuri siitä, että näinä nettikaupan aikoina se tuo vuorostaan liikennettä juurikin kaupungin kivijalkaliikkeisiin!


//

Yesterday I got to try out a brand new Finnish mobile gift service Finnay before it's launch on May 9th. The CEO and creator of Finnay is an old friend of mine Riikka Lindström, who I studied design with many years ago. This new service is providing a totally new way of giving and receiving gifts. The gifts are purchased online and the gift is received through a mobile app that tells how to find the gift. I managed to find my gift today with the Finnay Wayfinder service by following its instructions in the center of Helsinki. I was definitely positively surprised as I found myself in front of Minna Parikka's shoe shop, she's definitely one of my most favorite Finnish designers.

I'll tell you in another post what I found in the gift bag!

I'm sorry about the short translation for now, but I will update the english translation as soon as possible!

5 comments:

  1. Siis aivan mieletön idea! En malta odottaa että pääsen käyttämään tätä jollekin ystävälleni. :) Tämähän olisi ihan loistava idea myös jonkun polttareihin yhdeksi tehtäväksi (nimimerkillä omia polttareitaan jännityksellä odottaen). :D

    ReplyDelete
  2. Tosi hauska ja fressi idea!! Laitanpa korvan taa helsinkiläisten ystävieni varalle.

    ReplyDelete
  3. Hauska idea kyllä kieltämättä :)

    ReplyDelete