summer room / kesähuone


Vihdoin meidän parveke on viihtyisä ja valmis kesään! Menneen talven parveke toimitti lähinnä varaston virkaa ja nukutuspaikkaa vaunutyypille. Pääsit tekemään pari hankintaa Granitista* juuri parvekkeelle, joka oikeasti kipeästi tarvitsi jotain punaista lankaa.  Parvekkeen lattialle laitoimme laudoituksen jo asunnon ostaessamme, jotta saimme parvekkeen lattian samalle tasolle sisätilan kanssa ja pari vuotta sitten vedin laudat valkoiseksi. Kasvihylly parvekkeelle on ollut jo jonkin aikaa etsinnässä ja tuo Granitin hylly on juuri passeli siihen! Hylly on raakapuinen eli tarvitsee jonkinlaisen suojan ulkokäytössä ja tarkoitus on vetää siihen vielä kerros vaaleaa Osmo coloria. Kaupassa hylly näytti hieman kiikkerältä, mutta koska hyllyt ruuvataan paikalleen, ei hylly pääse sen kummemmin keikahtamaan ja on aivan tukeva. Kasvihyllyn laventelin punasavinen ruukku ja pieni musta puinen säilytyslaatikko ovat myös Granitin valikoimasta. Hyllylle purkitin myös mm. minttua, korianteria ja basilikaa, joka tarvitsee ehdottomasti vielä isomman ruukun ja moninkertaisen määrän!

Lapset tykkäävät leikkiä kesällä juurikin parvekkeella ja iso puuvillainen Kelim-matto (140 x 200 cm) on pehmeä istuskella, eivätkä pikkulelutkaan putoile ihan niin helposti laudoituksen väleihin. Maton rento lookki sopii hyvin juuri tuonne aurinkoon, eikä haittaa vaikka se vaalentuisi auringossa vielä hieman lisääkin.  Halusin kokeilla parvekkeelle myös valosarjaa ja sain Granitista kuvauslainaan valkoisen valosarjan, jonka ainakin mies halusi heti kotiuttaa meille. Tuo valosarja on siitäkin kätevä kun sen johto on tarpeeksi ohut menemään parvekkeen ovesta ja sen muoviset led-lamput eivät mene rikki tai kuumu käytössä. Myös pelargoniaa säilyttävä musta kori on kuvauslainatestissä, mutta se taitaa kotiutua meille kun sopii tuohonkivasti ja voi toimia milloin minäkin säilyttimenä myös sisällä.

Nyt muuten kannattaakin mennä Granitiin ostoksille, sillä minun nimelläni PINJA Pinjacolada blogista, saa -20% alennuksen valitsemastasi tuotteesta kertaostoksen yhteydessä 8.6. saakka! Ostoskertoja ei ole rajattu, eli ostoksia voi tehdä useampaan otteeseen, mutta kerralla alennuksen saa vain yhdestä tuotteesta. Alennuksen saa niin Helsingin Bulevardin kuin myös Forumin liikkeistä.


 *Yhteistyössä Granit ja Suomen Blogimedia

//

Our summer room is finally ready! Our balcony has been all winter almost just a storage and also a place for the baby pram, but now finally it's cosy and ready for spending time too! I made a collaboration with Granit* and got to choose few new things to get our balcony into summer shape. As I've been dreaming of some kind of small shelf for plants, this wooden shelf seemed like a perfect for this. Also the big Kelim-rug made the balcony look more like a room and it's nicer also for kids and all possible little toys don't fall between the wooden boards too easily. The white light set I borrowed for testing and I think I need to get it for myself as it fits in pretty perfectly!

Now if you are in Helsinki, it's a good time to do some shopping in Granit as well, until June 8th you can get a -20% sale from the chosen one product during every purchase. So basically you can go shopping as many time as you like. The sale you get by telling my name PINJA (from Pinjacolada blog).

Wooden plant shelf, Kelim rug, big flower pot for lavender and the little wooden black storage box from Granit*. The white light set and the black basket are borrowed from Granit for testing.

*Collaboration with Granit and Suomen Blogimedia

8 comments:

  1. Viihtyisää! Kyllä nyt kelpaa kesäillä. Ja huippu yhteistyö, tosi mukava alennus, hmmmm mitähän sitä itse hankkisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kyllä tosiaan kelpaa, tuo iso matto tekee ihmeitä partsin viihtyisyydelle! Granitista meinaa löytää ehkä vähän liikaakin hankintoja, jos minulta kysytään. Käy pistäytymässä, niin eiköhän jotain sieltä lähde mukaan ;)

      Delete
  2. Ihanalta näyttää! Huomenna onkin edessä Helsinki-päivä, jos vaikka tekisi pikku piipahduksen Granitissa. Kiitos alekoodista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kerttu :) Käy ihmeessä, kyllä tuo ale kannattaa käyttää hyväksi! Mukavaa Helsinki-päivää! Harmi kun vaan lupasivat niin keljuja kelejä!

      Delete
  3. Tosi ihana ja viihtyisä parveke! Kyllä sä osaat. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Johanna! Ja kiitos itsellesi monista inspiroivista parvekkeen sisustuksista :)

      Delete
  4. Toi matto kyllä kruunaa, näyttää niin kotoisalta partsinne! =)

    ReplyDelete