Kitchen: the starting point


Meidän uudessa kodissa on paljon puuta, varsinkin keittiössä. Näissä kuvissa näkyvät täysimäntyiset keittiönkaapit tuntuvat hieman liian massiivisilta ja tummilta, mutta tällä hetkellä budjettia ei ole vielä täydelliseen keittiön uusimiseen, joten saatte seurata keittiön tuunaamista ainakin uusilla vetimillä ja varmasti maalillakin. Pientä muutosta keittiössä ovat jo näissä kuvissa vielä näkymättömät mäntyisen panelikaton valkoiseksi maalaus ja seinän mäntyisen puolipanelin poisto. Katsotaan nyt mitä seinälle tehdään, pehmeään Haltex-levyyn kun jäi aika rumat jäljet panelin kiinnikkeistä ja pelkkä maali ei tässä tilanteessa auta. 

Takaisin kaapinoviin, mietinnässä siis on kaappien maalaus tällä hetkellä, mutta maalin väriin vaikuttaa myös hieman rusehtavat laatat keittiötasossa ja välitilassa. Tekisi mieli heti pistää enemmänkin uusiksi ja heti, mutta pitää koittaa malttaa hieman ja saada keittiö remontti ensin kunnolla suunniteltua. Jotain on kyllä pian tehtävä, mutta pidän teidät ajan tasalla mistä lähdetään! Mänty on kai hieman trendikästä, mutta en tiedä pystynkö itse aivan näin isoon annokseen. Lattia meillä ainakin pysyy nyt puunvärisenä, joten kaapeille tulisi tehdä jotain. Ideoita toki otetaan myös vastaan! Mukavaa viikonloppua!

/

This is our kitchen in our new home. The kitchen is not obviously new at all and I really want to do something fast to change it although it's going to be a low budget option for now. So we'll start with paint and new handles to change the fully wooden feeling to a bit lighter one. I'm sure the kitchen will also feel bigger after some lighter tones. Now we have already painted the fully wooden ceiling white and also removed some woody panels from the walls. The floor we love as it is, but something needs to be done still for those kitchen cabinets for sure!

16 comments:

  1. Joo, uutta tilaa pitää kaikessa rauhassa makustella ennen radikaaleja liikkuja.
    Hyvä tuosta tulee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, pakko miettiä vaihtoehdot läpi ennen kuin lähtee tekemään isompia muutoksia.

      Delete
  2. Odotan muutosta :) varmasti maalaaminen ja vetimien vaihto auttaa paljon. Kaakelithan voi kans maalata, kannattaa ainakin harkita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen miettinyt juuri kaakeleiden maalausta, mutta en ole ihan varma kuinka maali kestää keittiötasossa -pitää ottaa selvää!

      Delete
  3. Mäntyhän tekee vasta tuloaan,joten odota rauhassa. Kohta on trendikäs keittiö ;)

    ReplyDelete
  4. Mänty näyttää hyvältä, mutta liika on tietysti liikaa. Tosi kiva nähdä mimmoseen ratkaisuun päädyt. Senhän jo tietää että lopputulos on hyvä :) Tsemppiä remontointiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä pakko jotenkin saada tilasta raikkaampi, täällä on oikeasti ihan hirveän paljon noita kaappejakin! Eiköhän tässä jotain muutosta keksitä!

      Delete
  5. Aah, kohtalotoveri! Tsemppiä remontteihin, meillä myös pyöritellään keittiösuunnitelmaa pienellä budjetilla.

    ReplyDelete
  6. Voisko ne kaakeli maalata, jotta kappeihin saisi halutun värin? Mä niin näen, kuinka ihanan keittiön sä tuunaat sun upealla värienkäytöllä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajattelin selvitellä asiaa, lähinnä mietin kuinka maali pysyy tuossa pöytätasossa, kun se saa kuitenkin kaikenlaisia iskuja ja muuta. Katsotaas ny, mitä kaikkia värejä sitä uskaltautuisi käyttämään :)

      Delete
  7. Siellähän näyttää jo oikein kodikkaalta!
    Juu minä kans odotan mitä te sinne keksitte. Mutta jos noista vetimistä luovutte, tarjoopa tänne, nehän on tosi hienot!

    ReplyDelete
    Replies
    1. jep jep, muuttolaatikotkaan eivät näy (näissä kuvissa). Saattaa olla, että vetimistä keksitään jotain muuta. Mutta saat jos niitä jää yli!

      Delete
  8. Mä juuri maalasin keittiön kaapit valkoisiksi, välitila odottelee vielä ! Aikaa meni mutta ei tullut kalliiksi ; )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvältä kuulostaa! Pitää varmaan nyt vain päättää mennäänkö valkoisella vai jollakin muulla värillä täällä keittiössä :)

      Delete