little world of Mimi


Sain ilokseni Finlaysonilta kutsun tehdä pieni kodin sisustusprojekti Lotta Mäkisen Kartalla-kuosin inspiroimana. Lähdin liikkeelle kahdesta Kartalla pussilakana setistä. Vaikka pussilakanat sopivat hyvin myös meidän makuuhuoneeseen, halusin kokeilla mitä niistä keksisi meidän pikku neidin huoneeseen. Muutama viikko sitten sain huudettua Mimille Muuramen Jolla sängyn, joka innosti laittamaan lastenhuonetta hieman uuteen uskoon. Halusin, että uusi sänky olisi hauska ja viihtyisä paikka, jossa voi myös leikkiä. Pussilakanoista tuli aika kätevästi verhot sänkyyn kun löysin pinnasängyssä aikoinaan olleen verhotangon. Noin verhot on helppo myös vaihtaa ja ehkä joku päivä vielä me vanhemmatkin pääsemme lainaamaan lakanoita...

Kartalla-kuosin seuraksi halusin tietenkin värejä. Kirkasta väriä löytyi hyvin kelta- ja punavalkoisesta Laina Koskelan Elefantti-kuosista. Olen ihaillut varsinkin tuota punavalkoista viime aikoina ja oli kiva saada sitäkin hieman Mimin huoneeseen. Eläinteema lähti melkein lapasesta kun päätin tehdä Kartalla-kuosin eläimiä mukaillen unikavereita. Tuo pehmokäärme on ollut jos jonkin aikaa tekemättömien käsitöiden listalla ja nyt sekin syntyi aika sukkelaan. Kankaiden jämäpaloista syntyi vielä yksinkertainen viirinauha huoneen seinälle. 

Niin kuin kuvista näkyy niin Mimi on aika innoissaan uudesta nukkumapaikasta sekä unikavereista! Nyt sängyssä on nukuttu mukavasti jo muutama yö ja illalla nukkumaan mennessä kartan eläimiä on hauskaa bongailla.

Muistakaa muuten osallistua arvontaan ja voitte voittaa Kartalla -pussilakanasetin ja 2 kpl Habitare lippuja -aikaa osallistua on enää huomiseen torstaihin klo 16 saakka! Vilauksen Mimin uuden sängyn kuvista näkee myös Finlaysonin osastolla Habitaressa sekä sen mitä inspiroivaa Avaruusaseman ja No Home Without You:n bloggarit ovat Finlaysonin kankaista keksineet!





Pehmoiset unikaverit tein Finlaysonin pyyheliinoista ja kankaista. Täytteeksi tuli ihan askarteluvanua ja pehmokäärmeeseen rullattua verhoiluvanua. En ole ennen tehnyt vastaavia pehmoeläimiä ja niinpä yrityksen ja erehdyksen kautta näistäkin tuli vihdoin edes vähän sen näköisiä kuin oli tarkoitus. Hahmon kaavan pitikin olla erittäin yksinkertaistettu ja ylisuuri, jotta siitä täyttäessä ei tule ihan laiheliinia muotopuolta. Ensimmäisenä tekemäni jääkarhu olikin aluksi muurahaiskarhu, mutta pienellä parsimisella siitä tuli ihan kelpo jääkarhu. Saanko esitellä Mimin uudet unikamut: Kettunen, Kirahvinen, Delfiiniläinen, Jääkarhunen, Norsulainen sekä Käärmeläinen!



I got an exiting invitation from Finlayson to create a bedroom interior inspired by their Kartalla (on the map) fabric designed by Lotta Mäkinen. I started with two Kartalla duvet covers and they fitted nicely also our bedroom but I decided to make something new for Mimi's room as she had just got a new bed as well. The bed is a second hand Jolla -bed by finnish Muurame. I wanted to make the new bed a fun and cozy place to be where you could also play. The duvet covers became the curtains for the bed and they are also easy to change if wanted. That way maybe one day us parents can borrow the quite nice bed duvet covers as well! You can see a little bit pictures of Mimi's new bed also in Finlayson's stand in the next weeks Habitare fair with the interiors that also the bloggers of Avaruusasema and No Home Without You have created of Finlayson's fabrics!

Kartalla fabric colors are quite neutral and that's why I wanted to combine it with some pink (of course) as well as brighter colors. The Elefantti fabric designed by Laina Koskela was perfect for that, I especially have been dreaming of some of that red and white elephant fabric! I got inspired of all the animals on the fabric's world map and created fluffy animal figures that Mimi can cuddle and sleep with in her new bed. I made the animals out of Finlayson towels and fabrics. You are welcome to meet mr. Fox, mr. Giraffe, ms. Dolphin, mr. Polar bear, ms. Elephant and mrs. Snake! Making them was bit tricky but the results are pretty nice and Mimi sure loves them as her new bed! The pennant on the wall is made of the leftover fabric pieces.

Photos © Pinjacolada

36 comments:

  1. What an awesome design. I always loved forts!

    ReplyDelete
  2. Ihania juttuja olet tehnyt! Siis aivan mahtavaa ja tuo sänky on niin kutsuvan näköinen!

    Kettunen ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kiki! Noita eläimiä olisin voinut tehdä vielä enemmänkin kun tekeminen alkoi sujua, mutta flunssa vei voimat eikä tuonne oikein enempää mahtuisikaan! Heh, Kettunenpa tosiaan :D

      Delete
  3. Love all the color in these pics! :-)

    ReplyDelete
  4. Toi kettu! Mä en kestä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kettu taitaa olla munkin lemppari :)

      Delete
    2. Mun kans! Ihana huone tytöllä! <3

      Delete
    3. Kiitos ketulta ja kamuilta :)

      Delete
  5. Mahtava postaus Pinja! Olen haltioitunut. :) Etenkin nuo pyyhekankaasta parsitut eläimet ovat niin mainioita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos Kaisa! Pyyhkeen ompelu oli aika haastavaa, mutta kivat niistä tuli!

      Delete
  6. Todella ihana tuo sänky! ja eipä ole tullut mieleen pyyheliinakankaasta tehdä eläimiä, ihan parhaita:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Hyvä idea muuten myös vanhoille pyyhkeille :)

      Delete
  7. Aivan upeaa, tiesinkin että tulee jotain todella hienoa! Jee! Kettu <3

    ReplyDelete
  8. Ihan mielettömän ihanan näköistä! Oisko mahdollista saada ohjetta miten olet tehnyt noita eläimiä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, kiitos! Laitan myöhemmin jonkinlaista ohjeistusta eläimistä :)

      Delete
  9. Hei!

    Onks toi sänky meiltä huudettu, siis täältä länsirannikolta? Ihanan uuden omistajan ja kodin on saanut. Ja mitkä pehmot - upeat.

    T: Tapion vaimo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja kyllä se hyvinkin taitaa olla teidän sänky! Ainakin sänky on sieltäpäin Tapiolta ostettu :D Sängyssä on nukuttu oikein hyvin!

      Delete
  10. Täällä on taas niin ihanaa ja raikasta!

    ReplyDelete
  11. Ihania! Ihan mahtavia kaikki! Jotenkin etenkin minuun kyllä vetoavat nuo kettu ja jääkarhu. Ihanan selkeitä, kauniita ja viimeisteltyjä. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 Joo kyllä ketusta ja jääkarhusta tais tulla parhaat, tuosta raitapyyhkeestä tuli aika kiva pinta ja tukevampi kuin peruspyyhkeestä.

      Delete
  12. That's really cute, Pinja!!

    Look, I have one question.. From where did you get Mimi's little rounded crochet rug?
    Lot's of love,

    Helena

    ReplyDelete
    Replies
    1. Obrigado Helena! Can you believe, I made it my self! My mom helped me to get started with crochet this summer and now my first rug is done! Yeay!

      Delete
  13. WOW! So talented!!!! In fact, I was asking you about the rug 'cause I wanted to give as a present to a friend of mine, but she actually liked the red one that was in old Mimi's room. Is it also hand made?
    Love! Helena

    ReplyDelete
    Replies
    1. Actually also the red rug is handmade, but by my mom (too complicated for my skills). It's also still in Mimi's room, just not visible in these photos. They actually sell similar rugs, but i've only seen them here in Finland... Hugs!

      Delete
    2. So nice! I'll keep looking to give it to my friend. I showed her your website snd she fell in love with Mimi's room.

      Delete
  14. Loistavia juttuja olet tehnyt : ) Kaunista syksyä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vai ihan loistavia, no kiitos! Parin viikon tauti pakotti yksinkertaistamaan alkuperäistä suunnitelmaa, mutta loppujen lopuksi tulikin tehtyä aika monta juttua kun ompelukärpänen puraisi! Oikein kaunista syksyä myös sulle :)

      Delete
  15. Hi! I love this map fabric. Do you know where we can buy it from in England?

    Found you from pinterest. ;) Lovely blog! x

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hello and thank you :)

      I'm sorry I didn't find the Finlayson fabric resellers in England from their website. It also looks that probably the "Kartalla" -fabric was in a seasonal collection because I can't find it in their finnish webshop (http://www.finlayson.fi/) anymore.

      You can always ask for information about international resellers at home@finlayson.fi or http://www2.finlayson.fi/project-sales/contact-finlayson-project-sales

      :)

      Delete
  16. I loved it so much! I´ve share it with my readers, too: http://ministryofdeco.blogspot.com/2013/05/un-dormitorio-infantil-100-hecho-mano.html

    Hope you like it!

    ReplyDelete
  17. Pakko udella onko tuo verhotankoteline mistä hankittu?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Nina! Verhoteline on ihan jostain vauvantarvikeliikkeestä, sellainen valkoinen metallinen. Taisi olla joku Babystyle mistä ostin aikoinaan. :)

      Delete