colours & candle light




Meidän pikkuinen on aivan innoissaan väreistä. Tällä hetkellä kaikki asiat luetellaan värien mukaan. Joka asia on kivempi jos sen värin tunnistaa, sininen bussi on paljon jännempi kuin pelkkä bussi. Vaatteetkin saa puettua rimpuilijalle helpommin, kun puetaan ”punainen paita ja siniset housut”! Mimi oli maalannut aika ihanilla väreillä päiväkodissa ensimmäisellä viikolla Elokuussa. Kuva tarvitsee kehykset ehdottomasti. Jospa itsekin saisin pitkästä aikaa maalattua jotain...

Nyt syksyllä tulee poltettua paljon kynttilöitä iltaisin. Valkoisen kynttilänjalan sain ihan ilmatteeksi kesällä ystävälliseltä kirppismyyjältä, kun kaverini meni ostamaan pöydästä kassin täyteen tavaraa. En ihan ymmärrä miten kaupanpäällinen päätyi minulle, mutta se sopii kivasti tuohon kynttilänjalkojen joukkoon. Valkoinen, niin kuin myös tuo mummini vanha keltainenkin kynttilänjalka, tarvitsisivat uutta maalia pintaan. Koska ne ovat aika kivat myös tuollaisinaan, niin ajattelin odotella vielä väri-inspiraatiota. Lasinen turkoosi kynttilänjalka on myös kirppislöytö, mutta siitä sain pulittaa muutaman euron.

*


Our little girl is very excited about colours. At the moment she's talking about everything with the colours. For example it's e to dress her up when dressing “red shirt and blue pants”! Mimi had painted with beautiful colours in the daycare. It definitely needs a frame. Maybe I could also paint something for a change... 

Now in the autumn we're enjoying candle light in the evenings. I got the white candlestick from a flea market salesman for free in the summer time as my friend bought a big bag of stuff from him. I'm not sure why the free one ended up to me, but it fits nicely with these other candlesticks! The white and the yellow one would need some new paint. But as I like them like this too I'll wait later for the inspiration. The wooden yellow candlestick is my grandmom's old and the turquoise glass one is a flea market find that I actually had to pay few euros for.

23 comments:

  1. Colors do make life more fun! :-)

    ReplyDelete
  2. Ihania värejä ja hienoa taidetta! :)

    ReplyDelete
  3. Värit on kyllä tärkeitä vielä näin 36 vuotiaallekin, pinkki paita näin Pukeudu Pinkkiin-päivänä oli helppo toteuttaa, kun sattui muistamaan. :)

    Minulla on ollut ihan pakkomiellettä ilmoilla noiden puisten kynttilänjalkojen suhteen. Kaikki, mitä on kirppiksillä vastaan tulleet, on päätyneet mukaan. Suurin osa on saanut ihan oman värin pintaansa. Vielä joitain on maalaamatta.

    Nuo sinun yksilösi ovat kylli kaunismuotoisia, ottaisin molemmat! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä noita kynttilänjalkoja meillekin mahtuisi vielä useampi :)

      Delete
  4. You should definitely frame Mimi's art! I can't wait for my daughter to start painting on paper rather than the furniture!!!

    ReplyDelete
  5. Hienot on kynttilänjalat ja olen samaa mieltä, kuva vaatii kehykset, se on upea!

    ReplyDelete
  6. Ihania värejä ! Just näitä tarvitaan tähän pimenevään syksyyn :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pidän kyllä syksyisistäkin lämpimistä väreistä, mutta nuo kirkkaat värit piristää ihanasti näinä sateisina päivinä :)

      Delete
  7. Ihana väriläjäys! Kiitos inspiraatiosta :)

    ReplyDelete
  8. Ihanat tollasenaan kyllä myös. En tiedä raaskisinko itse mummelin väreihin kajota,
    mutta juuridyykattuihin kyllä - niihin ei oo vielä muodostunut sellasta tunnesidettä.
    Sama projekti täällä siis menossa, värit jo mielessä, kunhan ehdin maalikauppaan.
    Toivon löytäväni jotain minipurkkeja. Tai sitten on ite vaan sekoteltava.
    <3 Mimillä selkeetä perimää... ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuon keltaisen on äitini maalannut keltaisena kautenaan joskus kai 70-luvulla, joten sitä en ole oikeastaan raskinutkaan vielä maalaamaan. Valkoiseen ei ole sen kummempia tunnesiteitä joten ehkäpä voisin Mimin maalauksen inspiroimana vetäistä sen vaaleanpunaisella...

      Täällä ei ainakaan löydy minipurkkeja muista kuin perusväreistä, paitsi askartelumaaleja. Siksi sekoittelenkin itse miranoolia, onhan se vähän haastavaa, mutta jännää :D

      Delete
  9. Ihanaia kuvia :) Rakastan kynttilöitä ja kynttilänjalkoja, hieman edes lievittävät tätä pimeyden tuskaa... Minulla on muuten tismalleen samanlainen valkoinen kynttilänjalka kotona.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Kyllä kynttilät auttavat edes hieman näissä pimenevissä päivissä ja illoissa!

      Delete
  10. Todella kaunista katseltavaa! Tykkään.

    ReplyDelete
  11. Täytyy munkin vielä kehua tuota Mimin taulua. Aivan upea! Jopa aikuisena ja taidetta opiskelevana on vaikeaa saada noin värikästä, mutta kuitenkin harkitun näköistä jälkeä aikaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, yllättävän hieno se on kun harvemmin 2-vuotiaalla tulee kovin harkittua jälkeä ;) Eiköhän tuosta tytöstä vielä taiteilija tule, heh :)

      Delete