Birger Kaipiainen exhibition in EMMA


Huomenna keskiviikkona 19.6. Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa avataan Kuriton Kaunosielu - Birger Kaipiaisen Keraamisia Fantasioita -näyttely, jonka näyttelyn pystytykseen pääsin tutustumaan jo viime perjantaina. Oli mielenkiintoista nähdä näyttely jo sen kokoamisvaiheessa ja kuulla mm. näyttelyarkkitehtuurin suunnitellulta muotoilija Ilkka Suppaselta enemmän näyttelyn kokoamisesta. Näyttely esittelee laajasti Kaipiaisen (1915–1988) taidetta, jonka tekemistä hän sai vapaasti toteuttaa Arabian tehtaan tiloissa puolen vuosisadan ajan piittaamatta teollisen tuotannon rajoista tai tavoitteista. Kaipiaisen ainoa Arabian teolliseen tuotantoon tehty Paratiisi-sarja onkin näyttelyssä esillä vain näyttelyn seinillä seikkailevissa sirpaleissa, jotka ovat mm. valuvirheellisistä tai muuten käyttökelvottomista poistoeristä tehtyjä, eli käyttökelvollisia astioita ei ole tarvinnut rikkoa näyttelyn koristusta varten.

Näyttelystä löytyy myös enemmän lapsille suunniteltu tila, josta löytyy pientä inspiraation virikettä ja puuhaa, mm. keraamisin osin toteutettu seinä, jonka eri pintoja ja muotoja saa kosketella. Itse ihailen valtavasti mm. Kaipiaisen kauniin tunnelmallisia tapettikuoseja. Näyttelyn ajan 19.6.2013-12.1.2014 Birger Kaipiaisen Kiurujen Yö ja Ken Kiuruista Kaunein -tapettimallistot ovat esillä EMMA shopissa, josta löytyy myös Arabian Paratiisi-sarjaa. Kiurujen Yö -tapettimallista on otettu nyt ensi kertaa tuotantoon uusi vihreä sävy, joka kuului aikoinaan jo Kaipiaisen alkuperäisiin suunnitelmiin.

*

Tomorrow 19.6. there's an exhibition opening of the Aesthete Extraordinaire / Birger Kaipiainen´s ceramic fantasies in the Espoo Modern Art Museum EMMA. I had a change to get a sneak peak to the exhibition already last Friday while it was all still under making and it was interesting to see the exhibition being put in its place and hear few words from the exhibition architect designer Ilkka Suppanen as well. The exhibition presents largely the life work of Birger Kaipiainen (1915–1988), who built his career in the Arabia factory where he was allowed to create ceramic projects without the restrictions of the industrial processes. The only series designed for mass production for Arabia by Kaipiainen is the Paratiisi tableware.

There's also a smaller space in the exhibition designed also the children in mind, where you can for example feel and touch the different ceramic surfaces on the wall. I really love the mood in the wallpapers designed by Kaipiainen. These are also presented in the EMMA shop with a new original color of the Kiurujen Yö -wallpaper. The exhibition is showing through 19.6.2013-12.1.2014.

4 comments:

  1. Jos vain asuisin pk-seudulla niin menisin!
    Eräällä tuttavallani on pari aivan mielettömän upeaa Kaipiaisen koriste/seinälautasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän hyvin entisenä pohjoissuomalaisena! Mutta onneksi näyttely on esillä seuraavat puoli vuotta, ensi tammikuun alkuun -jos vaikka tulee pääkaupunkiseudulla vierailtua :)

      Delete
  2. Hei, hieno postaus! Onnea odotuksen viime hetkiin:)

    ReplyDelete