Helsinki Design Week on ollut täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja nyt alkavana viikonloppuna ovat vihdoin vuorossa lapset. Lasten viikonlopun päätapahtumapaikkana toimii Teurastamo. Ohjelmassa on paljon erilaista puuhaa ja tekemistä kaikenikäisille lapsille. Mm. lauantain lastenmuotinäytös sirkusteemalla kuulostaa varsin kiinnostavalta. Mutta koska huomisen vietän myymässä kampetta meidän sisustusbloggaajien kirppiksellä niin omalla perheellä pääsemme tapahtumaan vasta sunnuntaina, ohjemassa löytyy silloinkin onneksi varsin paljon kivalta kuulostavaa työpajaa ja tapahtumaa. Varsinkin uskon, että Kidd.O kansikuvaus -ohjelman yhteydessä tapahtuva "kynsienlakkaus" kuulostaa juuri meidän kolmivuotiaan neidin suosikilta, epäilemättä.
Useana vuonna olemme käyneet rakentamassa pienen osamme HDW:n LEGO työpajaan ja tänäkin vuonna LEGO-arkkitehtuurityöpaja löytyy Teurastamon Autohallista missä pääsee taas rakentamaan palikoilla sielunsa kyllyydestä. Koko Lastenviikonlopun ohjelman löydät tämän linkin alta. Lasten viikonloppu 13.-14.9. Teurastamo, Työpajankatu 2, klo 10-18.
Meidän kotona on lähestulkoon tähän saakka leikitty Dubloilla, mutta hiljaa ovat normaalikokoisetkin Legot päässeet isomman tyttären leikkeihin. Kieltämättä vajaan kolmen vuoden ikäero tuntuu juuri näissä jutuissa kun toinen haluaa jo leikkiä isojen tyttöjen juttuja kun taas toinen pistelee poskeensa kaiken suuhun sopivan löytämänsä.
ARVONTA
Uskon, että LEGOt kuuluvat usean muunkin perheen suosikkileluihin ja siksi ilokseni saan arpoa yhdelle onnekkaalle 100€ arvoisen LEGO tuotepaketin!
Osallistuaksesi jätä kommentti alle nimimerkillä sekä mielellään sähköpostiosoitteellasi varustettuna ja kerro mitä teillä leikitään Legoilla ja mitkä ovat teidän perheenne suosikki LEGO-tuotteet tällä hetkellä.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Toteutettu yhteistyössä Helsinki Design Week:n ja LEGO:n kanssa.
/
Helsinki Design Week has offered already many interesting events and this weekend it's time to have something for kids as well! The Children's Weekend is full of interesting program for kids in many ages. See the program in english in here. In few years we have also build our small part of the LEGO architecture workshop that you can find also this year in Teurastamo, which is the main venue for the Children's Weekend.
In our home we've been mainly playing with Dublos until now, but the big sister starts to prefere LEGOs already. So as a mom I try to balance to keep the big one happy but still keep the little Legos far from the one-year-old who would just put any lovely colored lego into her mouth any moment.
I'm hosting also a LEGO giveaway for my readers in Finland. To join please leave a comment with your email address and tell which LEGOs are the favorites of your kids. Giveaway ends at midnight 17.9.
In collaboration with Helsinki Design Week & LEGO.
Kummipoika on kova Duplo- ja kohta Lego-fani! Mikä tahansa käy, missä on traktori, kuorma-auto tai kaivuri. Tai ihan sama, kunhan on vaan iso työkone :) Mallia saa isänsä maatalouskoneista ja pappan kuorma-autoista, voisi tuijotella ja tutkia niitä ikuisuuden :)
ReplyDeleteItse rakentelin pienenä tyttöjä isoja kaupunkeja. Omat vanhat Legot on yhä tallessa iskän luona ja en melkein malta odottaa että pääsen kummityttöni kanssa niillä rakentelemaan :)
ReplyDeleteMeillä ollaan vielä duplo-iässä. Ehdoton suosikki tällä hetkellä on Tuhkimo-setti, jonka tyttärelle vähän oudompi kaverimme toi yökylään tullessaan tytölle tuliaisiksi, suoraan Tanskasta. Sen jälkeen olivatkin sitten ylimmät ystävät :)
ReplyDeleteParasta on seurata kuinka out-of-the-box lapsi noilla leikkii. Rakentaa Tuhkimon *hevoselle* linnaa. Eikä linnaan sitä vaaleanpunaista tornia laiteta, vaan omenapuu katolle. Trendikäs kattoterassi!
Meillä leikitään tosi paljon dubloilla, yleensä rakennellaan robotteja. Pikkulegot on myös tykättyjä, mutta siirrettiin ne varastoon syrjään kun 10kk ikäinen kuopus monipuolistaisi niillä ruokavaliotaan. Kiva arvonta!
ReplyDeletePikkulegot saavat vielä odottaa laatikoissa, kun muksu on maisteluiässä. Pitäisi hommata Duploja, niin pääsisi itsekin rakentelemaan. Ja niin kai ne ensimmäiset leikit usein meneekin, että vanhemmat rakentaa ja muksut tuhoaa. Siihen leikkiin sopivat simppelit tornit ja kasat :)
ReplyDeleteTyttö 7 vee rakastaa Lego friendsejä ja jaksaa touhuta niiden kanssa tuntikausia.Muistaa jokaisen pikkiriikkisen nippelin ja aina saa pelätä että joku joutuu imuriin :) Poika 5 vee on jo aika näppärä rakentelemaan pikkulegoilla ja pienimmäinen toistaiseksi kokeilee miltä duplot maistuvat! Mieluisia siis kaikenikäisille! Kolmen mummi
ReplyDeleteMeillä torstaina 1v.täyttänyt tyttö ei omista vielä yhtään legoa. Duploja on vähän kokeiltu kylässä ja luulen että nyt alkaisi olla niiden aika :)
ReplyDeleteSanna
kuvan kirahvi on ollut pojan 14kk lemppari jo puoli vuotta, nyt rakennellaan jo muillakin duploilla. äiti osti (itselleen!) paketin peruspalikoita, että viihtyisi paremmin lattialla!
ReplyDeleteMeidän 4 v on ihan Lego-fani. Duploilla rakennellaan kaikenlaista ja mielikuvitusta riittää näissä leikeissä. :) Haluaisi se jo niitä pienempiäkin Legoja, mutta niiden kohtalo olisi toden näköisesti lähikuukausina imuri tai vauvan kurkku, kun kaikki jää mallikkaasti levälleen pitkin lattioita (eikä vain oman huoneen), joten saa kasvaa vielä vähän.
ReplyDeleteMeillä ei ole pientä, joka leikkisi legoilla, mutta ystävä pariskunnallani on. Mikäli voitan, he saavat legot. Heidän pieni poikansa on vasta 10 kuukauden ikäinen, mutta leikkii kovasti primoilla ja isänsä leikkii sitten legoilla ja takuulla pikkuisen vanhempana leikkii poika muillakin legoilla :) Tanjamorte@gmail.com
ReplyDeleteMeillä 3- ja 4-vuotiaat tytöt leikkivät pikkulegoilla. Lego Friendsit on kovassa käytössä!
ReplyDelete4v. rakentaa ja 3v. leikkii tytöillä!
jotaintekemista @ gmail.com
Meidän 2,5 v leikkii Duploilla. Lemppareita ovat lukuisat eläimet, ovet ja ikkunat. Tankattavat autot ovat myös kovassa käytössä.
ReplyDeleteKummipoika ja muut täditettävät ovat kovia leikkimään legoilla! Tyttöjen leikit ovat duploja sekä jo isompien tyttöjen pikkulegoilla leikkimistä, kuten jäätelökioskijuttuja jne.. Ikäjakaumaa on että molemmille tarvetta! :) jonna.uutela@suomi24.fi
ReplyDeleteMeillä tyssi leikkii mielellään legoilla ja varsinkin liukumäki ym. jutuilla. Yleensä rakennetaan iso huvipuisto, jossa pääsee vaikka minkä vempeleen kyytiin!
ReplyDeletesirpa_mikkonen (a) hotmail.com
3,5 vuotias on kova poika leikkimään logoilla. Eikä pelkkä Lego auto-, paloauto-, poliisiauto-, eläintarhalegorakentaminen riitä, vaan niiden rakentamista pitää katsoa myös YouTubesta. :D
ReplyDeleteHeidisainio@hotmail.com
Neli- ja kuusivuotiaat leikkii Dubloilla ja äiti himoitsee uusia valkoisia LEGO® Architecture palikoita.
ReplyDeletemateriantaju(at)gmail.com
Meillä leikitään vielä duploilla, mutta kohta on varmaan edessä siirtyminen pikkulegoihin. Rakentamishetki on yleensä sellainen koko perheen yhteinen köllöttelyhetki olohuoneen matolla, kun ei energia työpäivän jälkeen enää riitä vaativampaan :)
ReplyDeleteLegot ja duplot ovat kiertäneet suvussa ja jatkavat kierrostaan edelleen. Lego Friends -sarja on houkutellut tytötkin rakentamaan ja ne kiinnostavat myös poikia. hippu(at)outlook.com
ReplyDeleteMeidän suosikkilegot ovat Lego-jäätelöpalikat, etenkin niihin kuuluva viinirypäleterttu, johon puhaltamalla kuuluu kiva vihellys. Tämä siis meidän 1 -vuotiaan oivallus. Hän kulkeekin ympäri asuntoa vihellellen :)
ReplyDeleteMukana kivassa arvonnassa.
s.kansakoski(at)luukku.com
Pojat 9, 7 ja kohta 5 ovat kaikki kiihkeitä Lego-faneja, joten pikkulegoja kyllä pyörii joka nurkassa. Omiin rakennelmiin (lähinnä erilaisiin ajoneuvoihin) panostetaan, ne kuvataan ja niillä leikitään yhdessä. Ja äiti ja isä ihailevat :) Perinteiset Lego Cityt huudossa.
ReplyDeleteIlman muuta mukana tässä arvonnassa!
Meillä leikitään tällä hetkellä dubloilla ja pikkulegoilla, päivästä riippuen. Kohta 4-vuotias poikani on todella tykästynyt kaikkiin lego-tuotteisiin ja aina marketeissa ruokaostoksilla täytyykin mennä leluosaston kautta ja ihastella hetki legoja :) nina.rantala(at)live.fi
ReplyDeleteMeidän kasikuinen ei vielä leiki legoilla mitenkään, mutta toiveissa olisi tutustuttaa hänet niihin heti kun alkaa duplojen päälle ymmärtää. :) maija.makeanddo(at)gmail.com
ReplyDeleteDuplot ovat kaikkien suosikkeja aina olleet!:) irmeli.nieminen@hotmail.com
ReplyDeleteDublot meiltä vaan löytyy, niin niillä leikitään päivät pitkät. <3
ReplyDeletejelena.nieminen@hotmail.com
Meillä duploilla leikkii kaikki, koululaiset myös peruslegoilla. 5v tyttö alkaa kiinnostua friends-legoista, niitä täytyy hommata kunhan pikkuveli 2v muuttaa eri huoneeseen.
ReplyDeleteMeillä Duplot on jo puolivuotiaalle kova sana! Varsinkin autot, värikkäät palat ja eläimet. Eläintarha meiltä jo löytyy, tavoitteena olisi kasata Duplo-kaupunki! jojoblogi@hotmail.com
ReplyDeleteMeillä leikitään Duploilla niin, että tälläkin hetkellä olkkarin on vallannut junarata ja pari kerrostaloa. Vähitellen olisi tarkoitus siirtyä pikkulegoihin, veisivät vähemmän tilaakin.
ReplyDeleteMeillä pojan suosikkeja ovat Ninjago-legot. Niitä onkin hyllyt jo täynnä. :)
ReplyDeleteh.jantti@hotmail.com
meillä on vasta 0llut dubloja ja niillä on rakenneltu kaikenlaista. jonkin aikaa ovat olleet kokonaan käyttämättä. Tyttö askartelee enimmäkseen. Neiti täyttää pian viisi ja voisi ehkä ostella jo varsinaisia legoja.
ReplyDeleteMeillä leikitään lähinnä duploilla, mutta juniorin päiväunien aikaan esikoinen kaivaa esiin lego junior -sarjan prinsessalinnan ja leikkii "isojen tyttöjen leegoilla".
ReplyDeletePian kouluikäinen sukulaispoika on siirtynyt Dubloista "pikkuleegoihin" jo jokin aikaa sitten, juuri nyt suosikkeja ovat legoista rakennettavat autot ja muut menopelit! Olisi mukava ilahduttaa häntä. huutisinfo@gmail.com
ReplyDeleteOlispa kiva saada legoja, vaikka niitä paljon onkin. Eniten meillä on kirppikseltä ostettuja pikkulegoja, eli kaikkia sekalaisia osia, joista voi rakennella mitä vain. Poika on kovasti toivonut kuitenkin sellaista lego-poliisiasemaa, eli sellainen on hankintalistalla. tiina.ylisirnio(at)gmail.com
ReplyDeletePOika rakentelee menopelejäpikkulegoista ja äiti taloja:) linda.izsak miukumauku freemail.hu
ReplyDeletePoikien suosikkeja ovat Star Wars-legot ja uudet Ninja Turtles-legot. heini.malilaatelisanet.fi
ReplyDeleteMeillä tytöt leikkii legofriendseillä ja niissä suosikkeja on heppalegot. johannaliina@gmail.com
ReplyDeleteLapsia ei meidän pienessä kahden hengen perheessä ole, mutta muuten tuo Lego-harrastus on pysynyt pinnalla ihan näin aikuisiälle saakka, lähinnä nostalgisoivien hankintojen muodossa. Pääasiassa olen kerännyt vanhoja ja uusia Lego-ukkoja ja hommannut muutamia poikakaverillekin mm. Star Wars -teemalla. En minä näihin kyllästy kai ikinä. Terveisin Lego-nörtti. :D je.la.wi(a)hotmail.com
ReplyDeleteMeillä tuolla 1-vuotiaalla ei vielä ole Legoja, mutta Dublot on kyllä hankintalistalla. Viimeistään joululahjaksi!
ReplyDeletesaanamy@gmail.com
Legot ovat tällä hetkellä osa meidän jokaista päivää :). Itse asiassa osa suurin osa niistä on minun itseni vanhoja noin 30 vuoden takaa ja sieltä löytyy ihan peruslegoja sekä muutamaia erikoislegoja (huonekaluja ym.) Toki tytöille on myös ostettu uusina muutamia prinsessalegoja, eläintarhaaihheisia legoja sekä juna. Eniten meidän 3,5 vuotias rakentaa tällä hetkellä linnoja,taloja, junia jne, Legot on kyllä ihan parhaita pienten lasten leikkikaluja :)
ReplyDeleteEläimet ovat ehdottomasti suosikkeja :) kaisa24@hotmail.com
ReplyDeleteMeillä ei vielä leikitä Legoilla, kun leikkijä on vielä mahassa, mutta useat lapsivieraat ja tulevaisuudessa omakin tykkää varmasti leikkiä Legoilla kuin Legoilla! :)
ReplyDeleteEhdottomasti mukaan mahtavaan arvontaan! Meidän suosikkeja ovat tällä hetkellä Lego Friendsit =).
ReplyDeleteninuska76@luukku.com
Tytön 5v suosikkeja on Friendsit ja prinsessat, poika 8v tykkää Heroista.
ReplyDeletepaivi.kangasluoma@mail.suomi.net
Meidän pojat leikkivät pikkulegoilla ja rakentelevat kaupunkia poliisiasemineen ja taloineen. Toisinaan isommatkin vetävät duplot esiin ja touhuavat niillä. Legot on kyllä kestosuosikki leluissa! Mukaan arvontaan!
ReplyDeleteDuplot on ihan ykkösiä! Niistä rakennellaan autotalleja, torneja, eläinten aitauksia ja mitä nyt sitten ikinä reilun 1,5-vuotiaan mielikuvitus ehdottaakin. Ja usein tuota lelulaatikosta löytyvää vaatimatonta palikkakassaa on jakamassa koko perhe, koiria myöten..
ReplyDeleteArvonnassa mukana! nne.o (a) gmail piste com
Kolmen lapsen kanssa on ehditty leikkiä kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin leikit legojen kanssa. Joskus ollaan rakennettu kokonainen kaupunki, joskus leikkiin riittää pelkät legoukot. Laatikot ovat meillä täynnä legoja dubloista tekniikkalegoihin, mutta onhan ne nyt niin mahtavia leluja! Lisää legoja siis meille ja mukaan arvontaan!8)
ReplyDeleteMeillä leikitään pikkulegoilla ja duploilla. Ihan uutena on nyt lego friendsit, tytär on ollut niistä varsin innostunut.
ReplyDeleteDuplot ja pikkulegot kuuluvat meidän poikien jokaiseen päivään! Duploissa ehdottomasti suosituimpia ovat kaikki autot, kaivurit, mönkkärit ym. Pikkulegoissa taas isompien suosikki on lone ranger-sarjan legot
ReplyDeleteVAU. Pikkulegoista syntyy milloin kyliä ja kaupunkeja ja usein tästä innostuu lasten lisäksi moni muukin meistä! :)
ReplyDeleteLegot on meillä koko perheen suosikkeja. Juniori 3v rakentaa dubloilla ja on innoissaan nyt kun oppii lukemaan rakennusohjeita joten Auroran linnaa ja ponitallia rakennetaan yhä uudestaan. Kirsi.haavisto@gmail.com
ReplyDeleteMeillä vasta opetellaan Lego-leikkejä, poika on siis 1v 3kk. Kummilta lahjaksi saadussa setissä mielenkiintoisinta taitaa olla koira ja kissa. Rakentaminen jää toistaiseksi isin ja äidin harteille. ;)
ReplyDeleteNuorin leikkii duploilla millon mitäkin. Isommat leikkii myös pikkulegoilla. :)
ReplyDeleteTäällä 7-vuotiaan lempilegot taitaa olla Chimat. "Tai on mulla monta" kuuluu vastaus lempilegoista kysyttäessä :)
ReplyDeletejaanapaak @ hotmail.com
10 kk tytär lähinnäpurkaa äidin kasaamat Dublot tai kuskaa legoukkoja paikasta toiseen. On se vaan söpöä kun tytär leikkii vanhoilla Dubloillani.
ReplyDeleteVau, mikä arvonta! Isomman neidin lemppareita ovat Lego Friendsit, nuorempi opettelee tekemään tornia Dubloilla :) -Suvi L / suvimar@suomi24.fi
ReplyDeleteMeilä leikitään duploilla kaikkea mahdollista!
ReplyDeleteNelivuotiaan suosikkeja on tällä hetkellä ihan perus-duplot, kun niistä voi rakentaa ihan mitä vaan. - rymistyir (@ gmail . com)
ReplyDeletePoika 1,9 v leikkii innokkaasti duploilla. Suosikkeja ovat eläimet ja autot. Varsinkin paloauto ja traktori ovat nyt kovin suosiossa.
ReplyDeletemimosa.mammikoura@gmail.com
Omia vekaroita ei ole, mutta sukulaislapsilla olen nähnyt ainakin Chimoja ja kaupunkilegoja (ambulansseja, poliisiautoja jne.). Minusta aikuisenakin voi rakennella, ja legot voivat hyvin olla koko perheen harrastus :)
ReplyDeletethlaspi(ät)gmail.com
Voi että mikä palkinto!!
ReplyDeleteNeiti rakentelee nykysin taloja eläimille ja hoitelee niitä ukkeleilla, peruspalikoita vain meinaa olla rakentelupuuhiin jo liian vähän. 1vuotiaalle pikkuveljelle sen sijaan riittää vaikka ihan pelkkä kirahvi, jota se kävelyttelee pitkin huonekaluja :). Kuvissa näkyvä kukkatorni on meilläkin yleinen ilmiö ;).
pikkuvarpailla@gmail.com
Meillä rakennellaan innokkaasti taloja. Oikeastaan kaikenlaiset legot on lemppareita, etenkin serkkujen vanhat!
ReplyDeletemmyheartishere@gmail.com
Meillä legot ovat viime aikoina alkaneet kiinnostamaan ihan just kolmevuotiasta kovasti. Duploista rakennellaan nyt eläintarhoja villieläimille ja välillä kaupunkeja, mutta keskenhän legot nuo tuppaavat aina loppumaan. Kaivoin viime viikolla esille oman 80-luvulta peräisin olevan sairaalalegopaketin, olipas muistorikasta hypistellä niitä aikamoisen tauon jälkeen!
ReplyDeleteMeillä 2,5-vuotias tykkää jäätelöduploista ja eläimistä eniten. Tädin luona saa leikkiä pikkulegoilla. Satu.linda.sutinen@gmail.com
ReplyDeleteKummitytön kanssa rakennellaan taloja ja eläimille aitauksia, jotka tosin eivät kauaa pystyssä pysy. Ikää kun tulee lisää niin varmaan leikitään sitten "oikeasti" :)
ReplyDeletes.kuhanen@gmail.com
Kolmevuotias rakentaa duploista yleensä talon, eläintarhan tai kaupan. Palikat ovat myös mukana muissa leikeissä. Parhaat lelut!
ReplyDeleteMukana arvonnassa, nora.ervalahti (a) gmail.com
Suosikkeja ovat Lego Friendsit, erilaiset kulkuneuvot sekä pienimmillä perusduplot, joista viritellään milloin mitäkin tornirakennelmaa. Legot muuntuu moneksi. Mukana arvonnassa :-)
ReplyDeletet. Leena-Kaisa
Meidän kohta 5-vuotiaan suosikkeja ovat lego friendsit, mutta innolla odotellaan myös että ikää tulee lisää ja päästään kokoamaan äidin vanhaa merirosvolaiva-settiä!
ReplyDeleteAura
lumiaura@hotmail. com
Kummityttö esitteli kesällä legoista rakennettavia jätskejä, niistähän innostui aikuinenkin. :)
ReplyDelete-Henna
(heanjarv(a)student.jyu.fi)
13 v. rakentaa vielä niitä kaikkein monimutkaisimpia härveleitä. jotka ovat sitten hyllyllä koristeena!
ReplyDeleteT. Mallukka
marja-anneli@luukku.com
Duploista tehdään kaikenlaisia rakennelmia.
ReplyDeleteNimimerkki Neiti Kesäheinä
Duplot isojen ja pienten suosiossa. Frens legoilla tytöt leikkii.
ReplyDelete-Kirsi-
Meillä ollaan vasta duploissa, niistä erityisen suosittuja kaikki eläinjutut.
ReplyDelete-minttu47-
minttu47@gmail.com
Duploilla leikkii isompi, rakentelee kaikenlaista, ja vauvakin on niistä kiinnostunut - ainakin olisi kiva laittaa suuhun.
ReplyDeleteHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Meillä tehdään mahdollisimman korkeita torneja dubloilla. Eläindublot on myös aina leikeissä mukana! siilitytsi(at)gmail.com
ReplyDeleteKummipojalle uppoaa city-sarjasta kaikki autoja ja muita ajoneuvoja sisältävät setit.
ReplyDeleteMeillä leikitään duploilla, iänkin puolesta. Erityisesti kaikki eläinhahmot ovat meidän neidin suosikkeja, joille rakennellaan kaikenlaisia koteja ja pesiä, äidin ja isänkin toimesta :) Myös yksinkertaiset tornit ovat kova sana! Oi, kumpa arpaonni suosisi, mikä yllätys tämä olisikaan meidän tämän päivän synttärisankarille :)
ReplyDeleteMukana arvonnassa. Legot on ollut ja tulee myöskin jatkossa olemaan tärkeä osa minua
ReplyDeleteMukana lego-arvonnassa myös. Meillä lapset 3 ja 1 vee leikkivät samoilla dubloilla "rakenna ja hajoita"-leikkejä. Kolmivuotiaan suosikki on kuitenkin jo pienistä lego-osista koostuva spidermanautomobiili.
ReplyDeleteDuplot on meiän lasten suosikkeja. Etenkin talo-osat, seinät ja katot on ahkerassa käytössä. kaaka87@jippii.fi
ReplyDeleteSiskon lasten kanssa leikitään duploilla, eläinhahmot ovat suosikkeja ja torneja rakennetaan innolla.
ReplyDeleteeeva22@hotmail.com
Meillä rakennetaan taloja, veneitä ja ruokaa (jos johonkin toiseen leikkiin tarvitaan esim. juustoa, niin se tehdään nopeasti keltaisista legoista). Juuri nyt ovat 80-luvun fabulandit todella suositut meillä :)
ReplyDeleteannawest at abo piste fi
Meillä ei omia lapsia vielä ole, mutta ystävien lasten kanssa Duplot ovat kova juttu! :) Friends-sarja näyttää tosi kivalta myös, olisipa ollut kun minä olin Lego-iässä :)
ReplyDeletepienempi@gmail.com
Meillä rakennellaan lähes päivittäin Duploilla eläimille koteja ja junia yms. Pikkuhiljaa olen alkanut miettiä, olisiko jo aika kokeilla myös Friends-sarjaa tms. (kaisavehmas (at) gmail.com)
ReplyDeleteMeillä Poika leikkii legoilla suunnilleen ihan mitä vaa. Millon se on rakentanut paloaseman ja millon roskapisteen. Kovasti se taas kaipailee jotain legoja synttärilahjaksi, mutta enhän mä muista enää, että mitäköhän ne oli :D
ReplyDeleteluoviahulluuskohtauksia@gmail.com
Tyttäremme 3 v. ja ensi viikolla 1 v. :) leikkivät sopuisasti Duploilla, niillä peruksilla ja mukana joitain autoja ja ukkoja ja eläimiä jne. Mutta hauskinta on isosiskon rakentama torni tai korkea rakennus ja pikkusiskon sen kaataminen. :) neliapila81@gmail.com
ReplyDeleteMeillä lapset tykkäävät Lego Friendseistä ja äiti kaipaa Fabulandeja. Isän suosikkeja ovat 80-luvun avaruuslegot. Peruspalikoita ja isoja rakennusalustoita tuntuu olevan aina liian vähän. :)
ReplyDeletehrniskasaari@gmail.com
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteDuplo-paloauto taitaa olla suosikki tällä hetkellä ja kolarileikit ovat kestosuosikki :D Mami tuputtaa aina "tyttöukkeleita" kaivurin ohjaimiin: "kyllä tätikin voi ajaa kaivurilla!" Vielä ollaan Duplo-vaiheessa, mutta kovasti kyläpaikoissa aina pikku-Legotkin jo kiinnostavat. stu83@hotmail.com
ReplyDeleteMeillä Legot päivittäisessä käytössä. 4-vuotias rakentelee aluksia pikkulegoista ja 2-vuotias autoja dubloilla. Äiti vähintään yhtä innokkaasti siinä sivussa rakentaa unelmien taloaan yhä uudelleen ja uudelleen. Stina.hyvarinen@gmail.com
ReplyDeleteMeilläkin kolme alle 4 vuotiasta leikkii dubloilla ahkerasti, mm. Eläintarhaa. Pikkuhiljaa pitäisi siirtyä pikkulegoihin..
ReplyDeleteMeillä kuopus 5kk rakastaa isoveljen legoja.Hauskinta on paukuttaa legokoria molemmilla käsillä niin että palikat lentelevät.Legot ovat myös isoveljen 2v lemppareita,erityisesti moottoripyörät, joita löytyykin 2kpl. prahasla@hotmail.com
ReplyDelete