Autumn terrace / Syysterassi


Ehdin kuin ehdinkin vielä kuvata teille tämän meidän pienen kesäprojektin, eli kesällä pihalle puuhaamamme pienen grillausterassin. Grillauspaikka omenapuunvarjossa oli käytössä jo alkukesästä, mutta epätasainen ja varsinkin sateesta märkä maa ei innostanut grillailuun varsinkaan sateisena alkukesänä. Liuskekivilaatat tuntuivat vanhan pihan ja talon henkeen parhaalta pihaterassin pintana ja niitä roudasimmekin lähimmältä kivikauppiaalta useamman auton peräkontillisen. Nyt liuskekivien välissä on kivirouhetta, mutta ehkä ensi keväänä väleihin voisi istuttaa ruohoa.

Suuressa pihassa tuollainen n. 3-4 metrin tila silti näyttää yhä aika pieneltä ja sitä varmaan hieman suurennetaan ensi kesänä. Mutta nytkin pieni terassi toimii jo aika kivasti ja vanhat parvekekalusteet saivat jo kuluneen maalinsa päälle uutta väriä. Pöydästä tulee varmaan kuitenkin kelta-vaaleanpunainen, mutta se oli niin hauska myös kelta-valkoisena, että se jäi nyt hetkeksi sellaiseksi. 

Japanityyliset espressokupit löytyivät muuten Habitatista ja ihana Mirage-leikkuulauta on Minni Havaksen käsialaa ja sitä saa Torkkuja ja Nokkosia blogin -nettikaupasta. Valot ovat Konstmiden hehkulamppusarjaa, jonka pitäisi kestää ulko-oloja kesät talvet ja kieltämättä pimeällä takapihalla aika kätevät näin hämärinä syysiltoina muutenkin!

Olisinpa tajunnut kuvata terassia jo kesällä kun sen ympärillä oli kukkaloisto, mutta onpahan sitten ensikesänä jotain uutta kuvattavaa! Ainakin jotain ruukkukukkia tuohon kyllä vielä sopisi myös lisäksi. Alkoi kyllä olla jo hieman viileä tuossa istuskella illalla, mutta aika ihanaa. Jospa se talvi ei ihan vielä tulisi niin ehtisi juoda vielä useammat ulkokahvit syysterassilla!

/

One of the summer projects we did this summer was this little garden terrace and barbecue place. We built the terrace out of flat slate stones and the little spot under the apple three became quite cosy! With some new paint also the old balcony set got a new look and the lights make it a nice place to stay even in a dark autumn evening. But surely it's getting cold in here already so need even some more blankets to stay warm!

6 comments:

  1. Looks cosy!
    www.missamyguest.blogspot.co.uk
    xxx

    ReplyDelete
  2. Replies
    1. Kiitos Piia! Syyskuun iltoina tuossa vielä tarkenikin ihan kivasti, nyt alkaa vähän tulla jo hieman kylmät oltavat :)

      Delete
  3. Toi leikkuulauta on kyllä hirmu kaunis!

    ReplyDelete