Papershop / Jouluostoksia + alekoodi

Yhteistyössä Papershop & Suomen Blogimedia

Kävin jouluostoksilla lempipaperikaupassani Papershopissa Frederikinkadulla Helsingissä. Papershopin tuotteita löytyy onneksi myös muidenkin kuin Pääkaupunkiseutulaisten iloksi papershop.fi nettikaupasta. Kävin liikkeessä ja nettikaupassa tutustumassa myös joulusesongin tuotteisiin ja tässä muutamia suosikkejani. 

Valitsin meille ensivuodeksi Darling Clementinen Pickles 2015 seinäkalenterin ensi vuodeksi, Papershopin kalenterivalikoimasta oli kieltämättä aika vaikea valita suosikkiaan, monen kauniin kalenterin joukosta! Lisäksi shoppailin hieman joulu mielessäni kauniita paketointitarpeita sekä jotain pientä pukinkonttiin. Muistivihkot ovat Papershopin omia tuotteita joista ihan omaan pakettiin valitsin Kanelimaa-muistivihkon Hanna-Riikka Heikkilän suunnittelemalla kannella ja miehelle raitaisen Papershopin mallin. Nyt aika kauniita paketointitarpeitakin löytyy, ihastuin mm. noihin kultafolioituihin pakettikortteihin ja kaksivärisiin puuvillanaruihin. Papershopista löytyy aika paljon myös ihania lahjapapereita ja joulukortteja. Mietin käyttäväni tuota hyvinkin jouluista "Holiday Green" lahjapaperia esimerkiksi myös joulukortteihin tai jonkinlaisiin muihin joulukoristeisiin. 

Nyt ilokseni saan myös jakaa kanssanne pienen joulunhankintoja auttavan alennuksen, sillä Papershop tarjoaa -10% alennuksen kaikista nettikaupan kautta tehdyissä ostoksissa 21.12.2014 saakka koodilla: pinjacolada. Alennuskoodi on voimassa myös Papershopin kivijalkakaupassa tehtyihin ostoksiin Frederikinkatu 18 Helsingissä!

Alla vielä myös muutama kuva Frederikinkadun liikkeestä!

In collaboration with Papershop & Suomen Blogimedia

I visited my favorite paper shop in Helsinki the Papershop. Luckily you can also find most of their products online at papershop.fi! Here above are some products I picked from their selection for Christmas gifts and package decoration. There's also photos of the very lovely shop in Frederikinkatu 18 in Helsinki.

Now you can get -10% from all the orders made before 21.12.2014  in Papershop.fi  webshop and the shop in the town with code: pinjacolada.

6 comments:

  1. Replies
    1. Siellä on aika kiva käydä vaikka vaan hypistelemässä kauniita juttuja ja kurkata onko jotain uutuuksia, symppis paikka :)

      Delete
  2. Huoh, on niin ihanan näköistä! Ja usko tai älä, mutta en ole koskaan käynyt tuolla. Muutaman kerran olen ihastellut putiikkia ikkunan läpi, kun se on ollut kiinni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, joskus pitää siis oikein suunnitella tuonne meno, tuun kaveriksi! Mulla käynyt samoin joidenkin kauppojen kans, mm. Pinon ohi kuljin varmaan vuoden aikana aika monta kertaa aina sen ollessa kiinni.

      Delete
  3. Ekaa kertaa käytin blogissa mainostettua alekoodia, oli pakko saada se Pickles-seinäkalenteri!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla :) Siinä on kyllä tosi kiva kuvitus ja aivan ihanat värit!

      Delete