Tanssi by Iittala / Tanssivia kettuja ja arvonta


Yhteistyössä Iittala ja Suomen Blogimedia

Iittalan kevään uutuudessa TANSSI-astiasarjassa keikistelevät ja tanssivat Klaus Haapaniemen kuvittamat eläimet. Sarjan inspiraationa on toiminut Leoš Janáčekin Ovela Kettu -ooppera. Itseääni sarjassa kiehtoo varsinkin kuvituksen teatraalisuus ja Klaus Haapaniemen kuvitukseen luoma mystinen ja satumainen ote. Yhteistyössä Iittalan kanssa pääsin testaamaan miltä Tanssi-tuotteet näyttäisivät meillä ja tuotteiden ruskeat sävythän sopivat meidän hirsiseiniin aika täydellisesti!

Ihastuin nyt erityisesti Tanssi-sarjan kahvikuppeihin, jotka ovat mielestäni sopivan kokoisia myös teelle. Kahvikupeista tuli mieleen ensimmäisenä jotenkin Liisa Ihmemaan hullunkuriset teekutsut! Kuppien inspiroimana järjestinkin meille omat pienet teekutsut, joskus kun on kiva saada hieman juhlaa arjen keskelle. Tanssi-astiat yhdistyivät yllättävän hauskasti sitruunankeltaisten ja lohenpunaisten Kastehelmi-astioiden kanssa.

Tanssi-sarjaan kuuluu astioiden lisäksi myös muutamia sisustustuotteita, kuten keittiöpyyhe, metallipurkki ja sisustustyyny, joka mielestäni sopi aika hauskasti tuohon meidän olohuoneen aika villiin kakluuniin. Kakluunin messinkiovessa on myös hieman art decoa niinkuin tässä Haapaniemen kuvituksessakin.


Arvonta on päättynyt, onnea voittajalle!

Kuulkaas, nyt onkin mahdollisuus voittaa Tanssia omaan kotiin! Sinulla on mahdollisuus voittaa 250€ arvosta valitsemiasi Iittalan Tanssi-sarjan tuotteita (astia ja sisustus). 

Tutustu kaikkiin Tanssi-sarjan tuotteisiin tästä linkistä ja kerro suosikkisi jättäen kommenttisi sähköpostiosoitteella varustettuna 3.2. klo 24:00 mennessä. 

Onnea arvontaan!



/

In collaboration with Iittala I got to see how the new TANSSI (dance) tableware and interior products look in our home. Tanssi is illustrated by a talented Finnish Klaus Haapaniemi and I especially fell in love with the coffee cups and decided to make a little party in the middle of the week! The art deco style of our wild brown fireplace in the living room fits quite nicely to this mysterious and fairytale style that this series has. Learn more about the Tanssi series here.

Giveaway (to readers in Finland only): Leave a comment and tell what is your favorite product of the Tanssi series by Iittala by midnight 3.2. and remember to add your email address.
Giveaway is over, congratulationsto the winner!

149 comments:

  1. Sarjan suosikkejani ovat kulhot ja mukit! Kettu hahmot ovat tosi kauniita!

    ellu931 at gmail.com

    ReplyDelete
  2. Onpa kauniita astioita! Suosikkini on 22cm:t lautaset :)

    kurpitsamoska @ gmail.com

    ReplyDelete
  3. Muki on ehdoton suosikkini! tamminen_j(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  4. Hienoja ovat, suosikkini on tuo kahvikuppipari.
    kirsikkatee76@gmail.com

    ReplyDelete
  5. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  6. Suosikkini on tämä iso lautanen: https://store.iittala.fi/Brandit/Iittala/Tanssi/Tanssi-Lautanen-27-cm/p/K365229 ja mielelläni kelpuuttaisin meille koko astiasarjan :)
    jolielaide00@gmail.com

    ReplyDelete
  7. Mukit ovat ehdottoman hienoja!! Näissä on ideaa!
    sallamari.haukkala@seinajokinen.com

    ReplyDelete
  8. Suosikkeja ovat isot lautaset.
    nkallio(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  9. Tyynynpäällinen on minun suosikkini. Sopisi hyvin meidän harmaalle sohvalle väriä antamaan.

    ReplyDelete
  10. Suosikkejani ovat isot kettulautaset, mutta myös sarjaan kuuluva peltipurkki on aivan hurmaava!
    amanda(piste)staven(at)gmail(piste)com

    ReplyDelete
  11. Oih! Suosikkini on tuo ketut-lautanen.

    -P (blues.drive.monster(a)hotmail.com)

    ReplyDelete
  12. Isot lautaset ovat mun suosikkeja! :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    ReplyDelete
  13. Ihania! Suosikkini on mukit :)
    rantamaki.satu@gmail.com

    ReplyDelete
  14. Suosikkini on 27cm lautanen :)

    malkki.emma(ät)gmail.com

    ReplyDelete
  15. Eniten viehätti tuo lautanen, jossa kaksi kettua. Myös 0,4 desin muki on upea, tuo on suosikkikuppini jo taika-sarjasta lähtien. riikka.hyypia (a) gmail.com

    ReplyDelete
  16. Suosikkejani on ehdottomasti lautaset ja iso muki. nina.ranki(a)gmail.com

    ReplyDelete
  17. Suosikkini on tuo muki, sitä jo kaupassa hypistelin mutten vielä raaskinut ostaa.
    hanna.kaariainen@gmail.com

    ReplyDelete
  18. Metallipurkki on ihana, pitänee lähteä ostoksille! :) 3oviblogi@gmail.com

    ReplyDelete
  19. Kylläpä on kaunis kattaus! Vaikka pakko myöntää että nuo herkulliset Runebergin tortut saivat hetkensi huomioni astioilta ;)
    Aivan upeeta työta taas "Klasulta" ja näitä on ehdottomasti saatava!! Kettu miellytti viekkaudellaan eniten ja lautasia meillä tarvittaisiin kipeästi!

    ReplyDelete
  20. Ihanan leikkisiä nuo hahmot!! Väritykseltään astiat eivät suoraan istu Satumetsä astioihini, mutta tuo tyyny sen sijaan on ihastuttava! Klaus Haapaniemi on kyllä niin taitava!!

    minneve_123@hotmail.com

    ReplyDelete
  21. sisustustyynyt on mun lemppareita

    t, kmyrskog@gmail.com

    ReplyDelete
  22. Oo mikä ihana kettu! Erityisen valloittavia nämä kahvikupit :-)

    karppinen.sanni@gmail.com

    ReplyDelete
  23. Iso lautanen! <3
    maarika.vonwahl [at] yahoo.de

    ReplyDelete
  24. Voihan kettu! Suosikkini on keittiöpyyhe ja iso muki teehetkiin.
    - H

    hesiki (a) luukku.com

    ReplyDelete
  25. Hauskoja!
    annakaisa.honkonen@gmail.com

    ReplyDelete
  26. Ah, tähän kilpailuun on pakko osallistua! Mahottoman kauniita kaikki. Lautaset sopis meille kuin nakki silimään. :) tyytis ät gmail.com

    ReplyDelete
  27. Iso ja keskikoinen lautanen, iso kuppi, kulho, keittiöpyyhe, purkki ja koristetyynyt! Voisin kyllä sanoa että kaikki. :D mirja.hakala (at) gmail.com

    ReplyDelete
  28. Ihania! Tuo 0,4 l kahvimuki sopisi hyvin minulle :)

    ReplyDelete
  29. Vau mikä arvonta! Suosikkini on Tanssi- kahvikuppi :)
    cherrycloud@luukku.com

    ReplyDelete
  30. Omia suosikkejani ovat korkeat kauris/huilunsoittaja-mukit ja tuo metallinen säilytysrasia.
    https://store.iittala.fi/Brandit/Iittala/Tanssi/Tanssi-Muki-04-l/p/K365231
    https://store.iittala.fi/Brandit/Iittala/Tanssi/Tanssi-Metallipurkki-128x195-mm/p/K365316
    Kotoa löytyy jo Taika-astioita ja ne ovat olleet päivittäisessä käytössä ja useamman vuoden. Tanssi jatkaa kivasti sama linjaa. Metallinen purnukka on ainakin ostoslistalla. Taisivat olla jossain vaiheessa tilapäisesti loppu, enkä ole vielä nettikauppaa lukuun ottamatta niitä kaupoissa nähnyt.

    ReplyDelete
  31. Tykkääm eniten kulhoista ja kahvikupeista! heli.ylonen@suomi24.fi

    ReplyDelete
  32. Tanssi lautanen jossa ketut on suosikki!
    e-mail: jatuli(ät)gmail.com

    ReplyDelete
  33. Suosikkini on kahvimuki. johannaliina(at)gmail.com

    ReplyDelete
  34. ketut ja kauriit ovat ihania.
    mumeska@hotmail.com

    ReplyDelete
  35. Muki on suosikki
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    ReplyDelete
  36. Metallipurkki on mun suosikki!
    jotaintekemista @ gmail.com

    ReplyDelete
  37. Kahvikuppeja on pakko saada muutama!
    ullay@hotmail.com

    ReplyDelete
  38. Kyllä suosikkini on muki, vaikka kaikki ovatkin nättejä. heddu97@outlook.com

    ReplyDelete
  39. Kaunista jälkeä!
    Kahvikupit ja kulhot kolahtivat ♡

    ilonakeskenerainen@gmail.com

    ReplyDelete
  40. Uuh, oon kuolannut näitä siitä asti kun ne tuli markkinoille! Kaikki astiat on mun makuun, mutta kettulautaset on ehkä sitten se suosikki, jos on pakko valita. :)
    P.s. Tykkään mä kyllä kettu-tyynystäkin..

    ReplyDelete
  41. Ihana arvonta! Peltipurkki ja tyynynpäällinen ovat suosikkini. Klaus Haapaniemi on niin taitava!

    abackman66 at hotmail.com

    ReplyDelete
  42. Tanssityynynpäällinen on mun suosikki!

    SaaraR

    ReplyDelete
  43. Kulhojen kuvio on suosikkini. Tykkään kyl myös isoimman lautasen kuviosta myös :)
    tepa_@suomi24.fi

    ReplyDelete
  44. Nää on niiin ihania! Ja liput oopperaankin on jo hankittu :) Suosikkituote on tuo tyyny, ja ylipäänsä kaikki, missä ketut tanssii vastakkain. Klaus Haapaniemi on nero!

    ReplyDelete
  45. Ostoslistalla on jo mukit (0,4), mutta kauniita ovat nuo kulhotkin.

    ReplyDelete
  46. Iso lautanen jossa tanssivat ketut tuo jotenkin lapsuuden sadut mieleen!

    ReplyDelete
  47. Tyyny! Ehdottomasti tyyny. Kettu on yksi lempieläimistä. je.la.wi(a)hormail.com

    ReplyDelete
  48. Lautanen 27 cm ja tyynynpäällinen ovat suosikit tästä Tanssi-kokoelmasta :) t. Heidi (heidiheartcore(ät)gmailpistecom)

    ReplyDelete
  49. Vau mikä tyyny! Ehkä kuitenkin valitsen lautasen lempparikseni, haluaisin kokeilla toimiiko sen parittaminen Satumetsän kanssa.

    ReplyDelete
  50. Tämä on kyllä ihana uutuus! Kaikkein eniten suosikki kyllä on tyyny, jota voisin kuvitella itseni tuijottelemaan sohvalle useammaksikin tunniksi. Ketut pääsevät siinä oikeuksiinsa mielestäni hyvin ja kuvio on niin mielenkiintoinen ja kaunis, että siihen voisi upota.

    ReplyDelete
  51. Eikä miten ihanaa!!!! Mä oon niin rakastunu tähän sarjaan <3 <3 Kyl mä luulen että nuo mukit on mun suosikit jos valita pitää! Ja ihan älyttömän upeita kuva oot ottanu, nää sopii teille ihan täydellisesti!

    ReplyDelete
  52. Selkeä suosikkini on kahvikuppi. Kuvio on lämmin ja leikkisä. jani.koskinen83@gmail.com

    ReplyDelete
  53. Mukit on suosikkini. riraraita@hotmail.com

    ReplyDelete
  54. Ihanan inspiroiva kuvitus! Pidän erityisesti kahvikupeista ja metallipurkista.
    ansosa(at)netti.fi

    ReplyDelete
  55. tyynynpäällinen on lemppari :) satututu at hotmail.com

    ReplyDelete
  56. Kivoja on :) tekstiilit ja mukit on lempparit

    ReplyDelete
  57. Tanssi-tyyny on lempparini.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    ReplyDelete
  58. Tyynynpäällinen on i h a n a !

    ReplyDelete
  59. Isot lautaset on kyllä todella kauniit. Tykkään myös keittiöpyyhkeestä!

    ReplyDelete
  60. Mukiin rakastuin heti! .. Keittiöpyyhkeistä tekisin verhot köökkiin...metallipurkkiin laittaisin kaffeporot ja pari niitä vessaankin veisin.. Itse asiassa meiän pojat tykkäis noista kuvioista :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    ReplyDelete
  61. Värisävyt niin kohdillaan näissä Klasun valloittavissa Tansseissa. Meikäläisen suosikkeja ovat muki, metallipurkki sekä isompi kulho.

    kirsikka1971@gmail.com

    ReplyDelete
  62. Ensimmäisinä ihastuin mukiin ja metallipurkkiin. Valinta oli kyllä vaikea koska kaikki tuotteet olivat ihania! :)

    tuuli.roos@hotmail.com

    ReplyDelete
  63. Huikeiden astioiden ohella on tullut myös tekstiilejä, ihanaa! Taidan valita arvonnan suosikikseni nyt ne tekstiilit, terkuin Suska koivuladesignesta.

    ReplyDelete
  64. Heti piti napata kaupasta mukaan uusi Tanssi-peltipurkki, koska en vaan voinut vastustaa kuviota ja peltipurkit vaan on niin ihania ja käytännöllisiä muutenkin. Tykkään Tanssista tosi paljon, koska siinä on enemmän mukana liikettä, kuin Taika-sarjassa. Tuo sisustustyyny on aivan ihana, sellaista en ole kaupassa vielä nähnyt, ja mukeista tykkään myös, ne on juuri sopivan isoja teestä nautiskelemiseen :)

    ReplyDelete
  65. Muki. Työpaikan kahvimuki joutais eläkkeelle, joten seuraajaa tarvittais.
    Ja Ovela kettu -ooppera on nähtävä! Ihan jo puvustuksen takia.

    ReplyDelete
  66. Tanssi-sarjaa on tullut ihailtua kaupoissa. Suosikkini on tyynynpäällinen 50x50 cm.
    minnapo1(at)gmail.com

    ReplyDelete
  67. Muki on kaunis! Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    ReplyDelete
  68. Suosikkini on muki.
    riitta.m.lehtonen@luukku.com

    ReplyDelete
  69. Suosikkini on tyynynpäällinen. :)

    ReplyDelete
  70. Tanssi-kulhoista tykkään erityisesti.
    Osallistun arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    ReplyDelete
  71. Suosikkejani ovat mukit.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    ReplyDelete
  72. Tottakai vastaisin, että koko sarja! Mutta kyllä iso lautanen vei sydämeni, kun sen ensikerran näin. :)

    Sussu: s.kuhanen [@] gmail.com

    ReplyDelete
  73. Nuo kulhot voisin kotiuttaa vaikka heti!

    .maja
    mustanoventakana (at) gmail.com

    ReplyDelete
  74. Ruokalautaset! Koko sarja on kyllä aivan mahtava, ja oopperaankin menisin heti jos asuisin sielläpäin. Hyvä Klaus!

    (helenatrial@hotmail.com)

    ReplyDelete
  75. Kulho ja muki! Kaikki ovat kyllä ihania.
    sannalea at gmail.com

    ReplyDelete
  76. Ihania uutuuksia! Muki ja tyynynpäällinen pääsisivät meille vaikka heti!
    heini.malila@elisanet.fi

    ReplyDelete
  77. Keittiöpyyhkeet ja lautaset! Ihan täydellinen arvonta, aaaaaaaaaaaa!
    tiinatsi@hotmail.com

    ReplyDelete
  78. Uusi yritys... ;) Klaus Haapaniemi on suosikkisuunnittelijani. Vaikea valita, mutta nyt ehkä miellyttää peltipurkin ja keittiöpyyhkeen värimaailma.
    sannamariah(AT)gmail.com

    ReplyDelete
  79. Varmaankin tyyny on kaikista suosikkini!

    ReplyDelete
  80. Kahvikupit on lemppareitani! Aivan kerrassaan mieletön arvonta, tää olisi niin ihana voittaa. Saataisiin uuteen asuntoon heti ihanaa ilmettä.
    mmyheartishere@gmail.com

    ReplyDelete
  81. Lautaset ovat omat suosikkini.
    maarit33(at)gmail.com

    ReplyDelete
  82. Rakastan tätä Tanssia! Suosikkini on iso muki.

    ReplyDelete
  83. Todella ihana koko sarja! Suosikkin on tanssivat ketut -lautanen.
    karhapaa.ml(at) gmail.com

    ReplyDelete
  84. Kyllä kupit ja mukit vie mukanaan!

    ReplyDelete
  85. En vain pysty valitsemaan, suosikit on tyyny, metallipurkki ja kulho.
    Ihana sarja!

    ReplyDelete
  86. Iso muki olisi minun valinta.
    hennamake at suomi24.fi

    ReplyDelete
  87. Tykkään isoista mukeista eniten.
    eeva22@hotmail.com

    ReplyDelete
  88. Ihastuin noihin valloittaviin sisustustyynyihin. Kun näin kevättä odotellessa iskee aina sisustushimo, niin ne olisivat kiva alkusysäys uudelle sisustukselle!

    mufffe@hotmail.com

    ReplyDelete
  89. Koko sarja on ihana, vaikea keksiä suosikkituotetta! :) Jos on pakko valita, valitsen isot mukit, ne on käsittämättömän kauniita.

    mistletoe@luukku.com

    ReplyDelete
  90. Kulho on suosikkini.

    voilooa@gmail.com

    ReplyDelete
  91. Ihania on kaikki, muki ehkä on kaikista ihanin :)

    marika.kotala@gmail.com

    ReplyDelete
  92. Voi aivan valloittavat!! Lautasia olen muutenkin vailla ja lautaset ovatkin näinollen valintani. sähköposti on : miiamoila@hotmail.com ja kuten blogin nimestä voi päätellä niin olenkin kova kettufani. Ja HEI : minullakin on menossa arvonta huomiseen saakka. Pienempi toisinkuin sinun, mutta kurkkaa jos tahdot :)

    ReplyDelete
  93. Kulhot ottaisin ilomielin aamupalapöytään!
    marvu954@hotmail.com

    ReplyDelete
  94. Isot mukit ehdottomasti! marissa.tammisalo@gmail.com

    ReplyDelete
  95. Isot mukit ja kulho ovat lemppareitani, nämä kävisivät Taikametsä-kuppien kavereiksi! Jos voitto sattuisi osumaan kohdalle saisi äitinikin haaveilemiaan mukeja, vanha kun ei raaski ostaa uutta jos kaapeissa on vielä käyttökelpoisia ennestäänkin. :)

    ReplyDelete
  96. Isot lautaset ovat upeampia, mutta kovin tarve olisi kulhoille! liina-maija(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  97. Aivan ihanat kuvat olet ottanut, ja tuo teidän seinä, uh ja ah! Ja kakluuni! Tanssi-sarja on todella kaunis, rakastuin pressitilaisuudesta saamaani isoon mukiin välittömästi!

    (ps en osallistu kisaan)

    ReplyDelete
  98. Ihana sarja! Etenkin nuo kanahahmot viehättää mua ihan suunnattomasti, eli lempparini on tuo 22cm lautanen.

    heidi_sal(at)suomi24.fi

    ReplyDelete
  99. Kaikki mahtavia, mutta tyynynpäällinen olisi ehkäpä suosikkini. lmarjut(at)yahoo.com

    ReplyDelete
  100. Iso lautanen on näyttävä. Vadiksi tai seinälle.

    ReplyDelete
  101. Erittäin kauniit kuvat! Sarjan kahvikupit sekä pienemmät kulhot ovat omat suosikkini.
    laura.charlottta (at) gmail.com

    ReplyDelete
  102. Kauniita kaikki! Jos pakko valita yksi ylitse muiden, on se iso lautanen. saanamy@gmail.com

    ReplyDelete
  103. Lautaset ovat suosikkejani!
    wonderwhy@netti.fi

    ReplyDelete
  104. Suuri, 27cm lautanen tuo ketut esille niin hyvin, ettei niitä tee pian mieli peittääkään ruualla! Tosin peltirasiakin on huumaavan hieno... Onko pakko valita?
    pippis06 ät gmail.com

    ReplyDelete
  105. Kaikki ovat mielettömiä! Jos pakko valita, niin eeeehkä tyyny? :) tanjamorte@gmail.com

    ReplyDelete
  106. Kulhoista tykkään eniten, toki kaikki ovat kivoja.
    mussaka(at)luukku.com

    ReplyDelete
  107. Iso lautanen tai pieni muki, hmm..

    kallikvee@gmail.com

    ReplyDelete
  108. Iso muki on ihanin!

    martsa1980@gmail.com

    ReplyDelete
  109. Isot mukit kotiuttaisin astiakaappiini mieluusti samoin kuin lautaset! Lautasissa Haapaniemen lumoava kuvitus pääsee oikeuksiinsa.
    btyyli(a)gmail.com

    ReplyDelete
  110. Tekstiilit hurmaavat! annamariakorhonen1(a)gmail.com

    ReplyDelete
  111. Isot lautaset ja kulhot ovat suosikkejani!
    wafer(at)suomi24.fi

    ReplyDelete
  112. Peltipurkki on mielestäni hauska.
    marianposti ät wippies.com

    ReplyDelete
  113. Suosiksi meni tuo älyttömän hieno lautanen 22cm.
    johanna.konttinen@gmail.com

    ReplyDelete
  114. Isot lautaset ovat suosikkeja ja tulisivat päivittäiseen käyttöön.
    jauhis at netti.fi

    ReplyDelete
  115. Keittiöpyyhe ja 0,4 dl mukit suosikkeja! :)
    sarkku-1994@hotmail.com

    ReplyDelete
  116. Mukit ja matalat isot lautaset suosikkeja, vaikka kauniitahan nuo ovat kaikki.
    jt78574@uta.fi

    ReplyDelete
  117. Kulhoista tykkäsin eniten, niistä aamupuurokin maistuisi varmasti paremmalta :)
    pussikarhu(at)luukku.com

    ReplyDelete
  118. Aivan mahtava tuo kuvitus! Lautasiin kallistuisin.

    ReplyDelete
  119. Isot mukit ovat mun lemppareita! 😍

    mirvariina@gmail.com

    ReplyDelete
  120. Keittiöpyyhe on siisti kuin mikä! Olispa sen kuosista kangaskassi...
    Kiitos huikeasta arvonnasta :)
    thlaspi(ät)gmail.com

    ReplyDelete
  121. Suosikkini on isot lautaset, muutkin ihanan värikkäitä ja kauniita.
    kaimaen1 at luukku.com

    ReplyDelete
  122. Lemppari on tanssi-tyynynpäälinen :)

    ReplyDelete
  123. Hieno sarja! Suosikkini on kulho :)

    ahomeretreat@gmail.com

    ReplyDelete
  124. Suosikkini on 0,4l vetoinen "tee"muki, tuosta olisi kiva teensä siemaista :)
    herttaxxx@gmail.com

    ReplyDelete
  125. Suosikkeja ovat ehdottomasti iso muki ja kulho, aamupala näistä toisi iloa koko päiväksi :) sinihalinen at gmail.com

    ReplyDelete
  126. Kulho on mun suosikki.
    Hahmakettu@luukku.com

    ReplyDelete
  127. Suosikkini ovat kettulautaset! nasuna at luukku.com

    ReplyDelete
  128. Kaikki on ihania, mutta mukeja käyttäisin mieluiten. Klaus <3 amattila@hotmail.com

    ReplyDelete
  129. Kaikki on upeita, mutta erityisesti nuo kupit! Olisi täydellisiä teekuppeja :)

    annaanti@netti.fi

    ReplyDelete
  130. Mukit! Hienoja tuotteita kaikki. Satumarikamattila at gmail.com

    ReplyDelete
  131. Tekstiilit, erityisesti keittiöpyyhe! pa15052004@luukku.com

    ReplyDelete
  132. Vaikka astioista minkä tahansa voisin nimetä suosikikseni, niin tällä kertaa pisimmän korren veti peltipurkki. Klaus Haapaniemi on kyllä hämmästyttävän taitava!

    nne.o at hotmail piste com

    ReplyDelete
  133. Nuo isot mukit on mun suosikkejani!

    jippurajr(a)hotmail.com

    ReplyDelete
  134. Peltipurkki. <3

    kokkonen.anna(a)gmail.com

    ReplyDelete
  135. Iso muki, kulhot sekä peltipurkki ovat suosikkini :)
    riikka_21@hotmail.com

    ReplyDelete
  136. Ehdottomasti lautaset ja isot mukit. -Marika blaadiblaa@gmail.com

    ReplyDelete
  137. Suosikkini ehdottomasti ovat kahvikupit! sannamik(at)gmail.com

    ReplyDelete
  138. Kahvikupit on ihanat!!! sanna.kurkinen@saunalahti.fi

    ReplyDelete
  139. Upeita kaikki, iso muki on oma suosikkini!
    kaneliajakardemummaa@live.fi

    ReplyDelete
  140. Myöhässä ollaan, mutta testataan josko ennättäisi vielä arvontaan! Oma lempparini on ehdottomasti tuo isoin muki, sen ostamista on jo pari kertaa tullut harkittua.

    kattimanialaiset(ät)gmail(piste)com

    ReplyDelete
  141. Ruokalautaset ja pienemmät mukit on lemppareita!
    saralottta@gmail.com

    ReplyDelete