Frozen birthday party


Meillä juhlittiin eilen 5-vuotiasta esikoista ja juhlien teema oli sitten sankarittaren ehdoton toive, eli yllätys yllätys, Frozen. Inpiraatiota, varsinki sankaritar sai muutaman viikon takaisilta syntymäpäiväjuhlilta Mairen luona, mistä idea kuppikakkujen Frozen-koristeisiin keksittiin. Nettihän on pullollaan kyseisen elokuvan hahmojen kuvia, eli sieltä löytyi aika helpolla hyvälaatuiset kuvat hahmoista, jotka tulostin peilikuvan kanssa ja liimailin hammastikkuihin molemmin puolin.

Tarjoilupöydän virkaa toimitti olohuoneen lipasto ja koristeeksi leikkasin sinisestä silkkipaperista muutaman ison lumihiutaleen ja lisäksi pari vaaleaa paperikennopalloa löytyi jo varastosta. Kakusta tuli aika jätti kun yhdistin kaksi pyöreää kakkua yhdeksi ja kieltämättä tuon sokerimassan kanssa olisi vielä harjoiteltavaa... Mutta hauskin netistä löytämäni idea oli tuo sokerista ja siirapista tehty jääkoriste, jonka tekoon laitan ohjeen pian ohjeen myös blogiin.

Onneksi kakkua oli paljon sillä niin oli vieraitakin. Pienoinen sokerihuuma seurasi myös ameriikan ohjeilla tehtyjen kuppikakkujen syöjiä, joten ihan hyvä, että kakku oli aivan perinteinen täytekakku. Onpahan sitten tämänkin perheen ensimmäiset prinsessakutsut juhlittu!


Täällä löytyy tekemieni kakunkoristeiden: JÄÄKARKKI OHJE



Yesterday we celebrated our 5-year-old with her wished Frozen theme. I didn't want to buy too much stuff but I had to get the theme to the decoration some how. So I found some pictures of the movie characters online and printed them to glue on tooth picks both sides. Some paper honeycomb paper balls and big snow flakes cut out of blue tissue paper made the table decorations. Also I found a fun recipe online for the rock candy and made some blue ice for the cake as well. I'll share the recipe soon in the blog for my version of the rock candy.

Little girls were happy and I got to organize the first princess theme party. The cake became quite big but luckily we had quite many guests as well to eat it!

My instructions for making the "Frozen ice" candy decorations: HERE.

6 comments:

  1. Teemajuhlat on niin ihania! Netistä löytyy niin hyvin kaikkia DIY-ideoita, että itse tekemällä saa monesti jopa kivampia juttuja ja edullisemmin kuin kaupasta valmiina ostamalla. Itse pidin viikonloppuna vauvakutsut, joihin tuli tehtyä myös muutamia juttuja itse. Pitääpi ensi viikolla kirjoitella niistä blogiin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Netistä löytyy kyllä tosi hyvin ideoita, ei kaikkia ehdi edes toteuttaa! :)

      Delete
  2. Mahtavat noi jää-koristeet kakun päällä. Lasten juhlat on kyllä aina mukavat ja niiden koristelu kivaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, niistä tuli aika hauskat! Vähän teräviä kylläkin, mutta ihan syötäviä sentään :D

      Delete