En oikeastaan voi sanoin kuvailla kuinka iloinen olin kun pääsimme vihdoin toteuttamaan kauan haaveissa ja suunnitteilla ollutta keittiöremonttia! Kun muutimme taloon aika lailla neljä vuotta sitten, tuntui keittiön remontointi niin ajankohtaiselta, että vedimme jopa jo puolipaneelin seinästä irti purkaminen ajatuksissa. Sitten tuli kuitenkin useampaa korjauksen kohdetta ja ajattelimme elellä vanhalla keittiöllä vielä vähän aikaa. Uusi keittiö oli jo piirretty reilut kaksi vuotta sitten kun työkomennus veikin meidän Seattleen ja niinpä keittiöremonttikin jäi odottelemaan. Nyt kotiin palattuamme lattioiden ja katon maalauksen lisäksi keittiön uudistaminen on toivelistan ykkönen.
Vanha keittiöhän talossa on palvellut ilmeisimmin vuodesta 1980 eli kyllähän se oli palvellut jo oman aikansa hyvin. Mietin kauan mahdollisuuksia uudistaa keittiö vanhoja kaapinovia hyödyksi käyttäen, mutta lähes kaikki ovet olivat erin pituisia ja levyisiä niin niistä uuden rakentaminen olisi tarvinnut puusepän apua. Myös tuo 80-luvun keittiösuunnittelu monine kaappeineen ja laatikkoineen sekä ihmeellisine kulmakaappiratkaisuineen oli aika raskas niin visuaalisesti kuin käytettävyydeltäänkin.
/
Yes, finally it's time to say goodbye to this woody 80's kitchen! We've been dreaming of a new kitchen since we moved in four years ago, but other things came up and especially the move abroad definitely delayed the renovation. But I'm so happy it's finally time for a new one! While planning for new I've also thought about re-using even the old cabinet doors by painting but it was pretty obvious it was hard to use them again in new cabinets as the kitchen form 1980 was custom made with all different width and height closet doors. Also the old design as you can see is pretty heavy and complex with many dis-functional cabinets and tiny drawers.
Ensimmäisenä vuonna koitimme raikastaa keittiötä valkoisella katolla ja valkoisin vetimin, mutta mielessä oli koko ajan myös kaappien maalaus. Joskus vain kaikki suunnitelmat eivät käy toteen ja mäntyunelmalla elettiinkin kauemmin kuin suunnitteltiin. Kovin ihmeellisiä kuvia minulla ei sitten löydykään keittiöstä kun kuluneet mantypinnat eivät koskaan kovin innostaneet sisustuskuvakseen. Seuraavaksi alankin lataamaan niitä, ah niin ihania purkukuvia!
/
In the first year we refreshed the kitchen by only painting the ceiling white and changing the door knobs to white and small. I kept planning to paint the old doors but sometimes those things just don't happen. Like you see I barely ever took photos of the kitchen it never inspired for some nice home photos, but here's a few even blurry ones to give you a proper woody idea of the starting point!
No comments:
Post a Comment