A little bit of color


Vihdoin pieni värkkäämäni värikäs ryijy pääsi seinälle. Toinen on myös työnalla ja luulen, että ensimmäisten ihmettelyjen jälkeen varmaan se voisi valmistua myös nopeammin. Kieltämättä koko perheen kiertänyt vatsatauti on nyt hieman hidastanut jos minkälaista puuhausta, mutta onneksi tauti alkaa olla selätetty ja moneen päivään vihdoin kahvikin maistui tänään. 

Hazel juliste yllä on Papershopista ja rikkakihvelisetti Kettukarkki shopista. Keväinen multien vaihto sisäkasveihin meinaa jäädä kun ulkona on niin paljon puuhaa puutarhan kanssa. Ihanaa kuitenkin kun talomme edelliset omistajat ovat hoitaneet pihan puita ja kasveja rakkaudella niin, että mitään valtavia urakoita ei ole edes nyt pakko tehdä. Mutta onhan siinä silti valtavasti enemmän työtä kun pienen parvekkeen parissa kesäkukassa. Mutta nautimme pihasta ja ulkona puuhailusta  aivan valtavasti ja ihanaa kun päivät pitenevät ja lämpenevät hiljalleen!

/

Here's a little colorful piece of wall tapestry I finally got a photo of. I started making it a while ago and finally got a photo for of it to you too! Last week has been very slow in everything as the whole family has been ill, but luckily we are getting better and next week is already looking brighter!

We are enjoying our garden so much as the days get longer and warmer and can't wait to spend more time outside as all of us start to be healthy again!

2 comments:

  1. Voi miten hauskan näköinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Suunnitelma oli hieman eri aloittaessa, mutta tuli ihan hauska vaikka tuo mustan ja oranssin yhdistäminen pikkuisen mietitytti tehdessä :D

      Delete