Halusin jakaa kanssanne tämän kesäisen jälkiruokaherkun helpon reseptin, toki tämä maistuu varsin hyvin vaikka myös talvi-iltoina! Reseptin olen leikannut talteen yli kymmenen vuotta sitten Trendi-lehdestä ja sen hukattuani sain sopivasti ystävältäni lahjaksi reseptimuistikirjan, johon hän oli kirjoittanut tämän ensimmäiseksi. Meillä tätä on tehty termillä avokadojäätelö, mutta nimi voisi hyvin olla myös avokadolimejäätelö.
Joka tapauksessa, tämä on ollut yksi meidän suosikki jälkiruoista jo vuosia, jota myös monet ystävät ovat päässeet maistamaan. Vaikka avokadoa käytetään totutusti suolaisissa ruoissa, se toimii mielestäni mahdottoman hyvin myös tässä herkussa. Limen kirpeys ja sokeri tekevät ihmeitä avokadon kanssa ja loppumaku on todella raikas. Pitää myös mainita, että mm. henkilö joka inhoaa avokadoja söi mielellään tätä kulhollisen!
Ruokabloggausta en olekaan aiemmin kokeillut, mutta ruoka-annosten kuvaaminen onkin aika hauskaa, vaikkakin valokuvaajalla on aikamoinen hoppu pysyä sulavan jäätelön perässä!
AVOKADOJÄÄTELÖ:
2 kypsää avokadoa
2 limeä
1/2 dl sokeria
1 l vaniljajäätelöä
Halkaise avokadot ja poista kivet, itse leikkaan avokadoon ruudukon vielä sen ollessa kuoressa ja silloin saan lusikalla otettua avokadon kuorestaan valmiiksi palasina. Purista molemman limen mehu sekaan ja sekoita tehosekoittimella tasaiseksi. Lisää sitten jäätelö paloina ja sekoita tehosekoittimella.
Yleensä olemme tehneet jäätelön juuri ennen tarjoamista, eikä ketään ole haitannut jäätelön pehmeys, mutta jäätelön voi myös tehdä ennakkoon odottamaan pakkaseen pariksi tunniksi ennen tarjoamista. Jäätelön voi koristella vaikka tuoreilla vadelmilla ja sitruunamelissalla ja viimeistellä tietenkin kauniilla kattauksella, nyt käytin ihania Grapponia kulhoja, tarjotin ja esiliina ovat muuten Kaunisteen. Tällä reseptillä jätelöä tulee n. 6 tai 8 pienempää annosta, mutta kaikki uppoaa kevyesti myös neljälle syöjälle!
Helppoa ja oikeasti hyvää, suosittelen testaamaan!
AVOCADO ICE CREAM:
2 ripe avocados
2 limes
1/2 deciliter of sugar
1 liter of vanilla ice cream
Mix the avocado meat, lime juice and sugar well smoothly together with a blender. Add the ice cream in pieces and mix. The ice cream is ready to be served if the ice cream is not too melted otherwise you can make the ice cream ready a few hours before and keep it in the freezer until serving.
You can decorate the ice cream portions for example with fresh raspberries and lemon balm leaves and of course finish everything with a beautiful dishes, now I served the ice cream in vintage Grapponia bowls by Riihimäen Lasi. The tray and apron are by Finnish Kauniste.
This amount would make around 6 portions or 8 small ones, but it's never been too much for 4 people! It's very easy to make and yummy and a perfect summer dessert!
Kuulostaa hyvältä joten kokeiluun menee.
ReplyDeleteOlen tämän vuoden aikana vasta oikein "löytänyt" avocadon ja
syön sitä paljon.
Kokeile ihmeessä, itse en aikoinani innostunut reseptistä ennen kuin olin maistanut sitä! Mutta nyt se on tosiaan ollut suosikkina jo pitkään :)
DeleteIhanat keltaiset kulhot! :)
ReplyDelete