Asuntomessut Vantaa 2015 - Kontio Harunire


Toinen Vantaan Asuntomessuilla sykähdyttänyt talo ja sisustus oli kohde nro. 14, Kontion Harunire hirsitalo. Harunire on japanilais-suomalaiselle perheelle suunniteltu koti, jonka vaaleaksi käsitellyt hirsiseinät ja suomalainen sisustus loivat kodikkaan tunnelman sopivan pelkistetyllä sisustuksella niin suomalaiseen kuin japanilaiseen makuun. Piia Kalliomäen suunnittelema neutraalin värinen sisustus teki vaaleista hirsiseinistä vielä raikkaamman näköiset ja varsinkin pidän valkoisten pintojen yhdistämisestä puupintojen kanssa, kuten esimerkiksi yksinkertaisista Kontion valkoisista kaapistoista puupintojen rinnalla.

Sisustuksessä näkyivät mm. tekstiileitä Marimekolta ja 1kertaa2 merkiltä, jonka suunnittelun takaa löytyy myös Piia Kalliomäen kädenjälki. Erityisen hienoa oli, että sisustulkseen oli valittu vain kotimaisia tuotteita mukana mm. suuria tuttuja kuten Lundia, Woodnotes, Adea ja Artek, mutta myös uudempaa ja pienempää tuotantoa kuten esim. Lapuan Kankurit, Nikari, Himmee, Mayn ja Verso Design. Jostain syystä Tästä kohteesta jäivät ulkokuvat ottamatta kun keskityin sisustukseen, mutta ulkoa Harunire on tyylikäs hirsitalo hauskoine eri mallisine ikkunoineen ja pulpettikattoineen. Lisää kuvia näkyy mm. Kontion sivuilta sekä paljon kuvia löytyy myös Piia Kalliomäen blogissa: Pieni Talo Helsingissä.

Asuntomessut järjestetään tänä Vuonna Vantaan Kivistössä 10.7.-9.8.2015, jonne pääsee muuten myös mm. junalla juuri avattua kehärataa pitkin.



Muita postauksiani asuntomessuilta:  




This Harunire house by Kontio was my other favorite in the Vantaa housing fair. The whole house is made of Finnish timber that is also beautifully visible in the interior. The combination of Finnish design like Marimekko, Lundia, Artek and many other brands with the wooden surfaces create a cozy and stylish atmosphere in the house that is designed to a Japanese-Finnish family.

8 comments:

  1. Tämä on ylivoimaisesti oma suosikkini ainakin näin kuvien perusteella! Tyylikäs, mutta viihtyisä. Ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse pidin tästä sisustuksesta myös juurikin siksi, että se oli viihtyisä ja lähinnä omaa sisustusmakua. Tuolla olisi hyvinkin voinut nähdä asuvansa!

      Delete
  2. Ihana kohde, Kontiossahan meilläkin asutaan! Kiitos tästä postauksesta ja hyvää kesän jatkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja oikein mukavaa kesän jatkoa sinne teillekin! :)

      Delete
  3. Ihanan rohkeasti on käytetty puuta eikä ole maalattu piiloon kaikkea :) Tosi kaunis kohde, kyllä asuisin!

    ReplyDelete
  4. On kyllä tyylikäs ja kodikas!

    ReplyDelete
  5. Hei,

    Osaatko sanoa, minkä merkin nuo keveät nojatuolit ovat?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, se on Jasper Morrisonin suunnittelema ja suomalaisen Nikarin valmistama tuoli, lisää tuolla: http://nikari.fi/jaspermorrison-watarukumano :)

      Delete