about you, about me


Näin alkuun minulla olisikin teille ihanat pyyntö kertoa hieman itsestänne ja vastata muutaman minuutin vievään LUKIJATUTKIMUKSEEN. Kaikki lukijatutkimuksen kautta annetut tiedot ovat luottamuksellisia ja se annetaan anonyymisti. Olisin ihan super iloinen jos sinulla löytyisi hetki aikaa vastaamiseen, sillä sitä kautta saataisiin tärkeää tietoa blogin kehittymistä myös sen tulevaa sisältöä varten. KIITOS tuhannesti jo etukäteen!!!

Jos saan sinut kertomaan hieman itsestäsi, niin ehkä olisi hyvä ottaa tähän samaan väliin vaihteeksi myös pieni esittäytyminen täältä kuvien takaa. En ole koskaan kovin edes halunnut tuoda itseni niinkään esille blogissa, koska minä olen se, joka viihtyy kameran takana ei edessä. Aloitin blogin alkuvuodesta 2011 esikoiseni mammalomalla ollessani. Koko blogimaailma oli minulle aivan uusi, löysin muutaman kaverini blogin ja siltä istumalta selailin ihastuksissani jo monia muitakin sisustusblogeja. Samalla viikolla laitoin myös oman blogini pystyyn siltä istumalta turhia suunnittelematta. 

Blogin nimeäkään ei sitten tullut sen tarkemmin mietittyä ja ehkä joku siellä ruudun takana on voinut joskus miettiäkin, että mikä ihmeen nimi tuokin on. Pinjacolada nimi tulee alunperin siitä kun muotoiluopintojeni aikana olin vaihto-oppilaana Milanossa ja jotenkin itsensä esittelyssä Pinja nimeä piti toistaa yleensä useampi kerta, ennen kuin selvisi miten se lausutaan. Joskus sitten joku tokaisi siihen, että Pinja niin kuin Piña Colada! Joten siitä lähtien tuosta tulikin aika vakio esittelytapa Italian maalla. Toki kyseinen nimikko drinkki oikein tehtynä maistuu varsinkin jossain lämpöisellä rannalla, mutta kyllä Pina colada limpparikin oli ihan lempijuoma lapsuudessa! Mielestäni nimi on kuitenkin ihan hauska ja ytimekäs, vaikka onkin hieman tuulesta temmattu!


Olen aina pitänyt hauskoista sisustusyksityiskohdista ja väreistä. Vaikka kuinka ihailen myös vaaleita ja harmonisia sisustuksia, monesti valintatilanteessa se kivan värinen juttu vaan menee sen mustan tai valkoisen edelle. Toki sisustuksessa useiden värien ja väriyhdistelmien yhdistäminen on hankalampaa kuin jos hankkisin kaikki lähinnä mustavalkoisena, mutta ehkä en ota asioita liian vakavasti omassa kotona. Minulla on jotkut suosikki värit, joita kerään ihan tiedostamattanikin ja kaikki värit kotona eivät aina tosiaankaan sovi yhteen, mutta onneksi niiden paikkaa voi aina vaihtaa ja vaihdella esim. tekstiilejä kausittain. Pidän siitä, että kotini miellyttää omaa silmää ja nautin hauskoista yhdistelmistä niin huonekaluissa ja esineissä niin kuin väreissäkin.

Hassua laittaa tänne kuvia itsestään, mutta menköön nyt tällä kertaa ja näkyyhän kuvissa myös tämän talven must investiontini, Marimekon hauska ja tosi lämmin Sveta-villapusero, jonka printin on muuten suunnitellut Maija Louekari ja mallin Noora Niinikoski. Yleensä blogin täyttää ihan oman kodin kuvat eri kulmista ja aika usein samoistakin. Pyrin nykyään käyttämään vain omia kuviani ellei joskus joukossa ole ihan virallisia tuotteen pressikuvia, itseäni inspiroivat muiden kuvat löytyvät Pinterest-kansioistani


Olen tällä hetkellä kotosalla paljonkin sillä olen vanhempainvapaalla, 4 kuukautta ja 3 vuotta vanhat tyttäretkin vilkkuvat väistämättä kuvissa aika ajoin. Asumme kerrostalokolmiossa Helsingissä. Mieheni on kotoisin Ranskasta ja siksi myös blogissa reissataan ainakin muutama kerta vuodessa Pariisiin. Puhumme kotona suomea, ranskaa ja vielä vanhempien kesken yhä englantia, joten täällä on värisekamelskan lisäksi myös meille aika luonnollista kielten sekamelskaa. Blogiakin kirjoitan kahdella kielellä, mikä joskus tuntuu vievän liikaa aikaa, mutta on kiva tavoittaa myös muunkielisiä ja ulkomaalaisia lukijoita.

Pidän kauniista asioista, joten blogini on lähinnä paikka kauniille kuville ja minua inspiroiville asioille, joista tietenkin toivon olevan edes hieman iloa ja inspiraatiota teille lukijoilleni. Tekstin osuus jutuissani on usein hyvin pieni, mutta joskus myös ihan asiaa tai ihan siitä vierestä. Suurin osa postauksista tulee aivan fiiliksen mukaan päivästä riippuen. Bloggaus on yleensä aika yksinäistä ja yksisuuntaista puuhaa, ja siksi olenkin valtavan innoissani aina jokaisesta jätetystä kommentista ja tykkäyksestä. Yritän parhaani mukaan myös vastata jokaiseen kommenttiin, vaikka joskus aikaa vastaukseen ei ihan heti löytyisikään. Olette minulle tärkeitä!

Sitten ihan pakollinen loppukevennys täällä.


Here's few things (and even photos!) about me here behind the blog for a change and a link to a reader survey for my Finnish readers. I'm sorry it's now only in finnish, but you are always welcome to leave a comment and tell me how you like my blog or if you have anything to say or share! I'm happy for each comment and like and try to answer all the comments! Usually I want to stay well hidden behind the camera and but this time I thought an introduction would be funny without any photo of myself.

I started the blog in the beginning of 2011, before that I wasn't familiar with the blog world at all. At that time I was at home on the maternity leave with our first daughter and found few blogs through my friend's blogs and felt that this was the thing for me as well! I put the blog together fast and also I spent only one evening thinking about the name as well. As during my industrial design studies I spent an exchange student year once long time ago in Milan it seemed a bit difficult for people sometimes to understand how to pronounce my name Pinja. So someone one day came up with "Pinja like Piña Colada!", as that seemed to work I continued to use it for the rest of the year!

I love to have little fun details and all different colours at home. I like to play with different combinations as I don't want to take the interior of our home too seriously. This definitely sometimes brings also weird combinations of colours for example, but luckily things can be moved around and textiles changed by season. Mainly the blog is about beautiful photos and things I want to show and share with you. In some of the photos you also see a glimpse of our two little daughters aged 4 months and 3 years. We live in a 2 bedroom flat in Helsinki Finland and sometimes you see us travel to Paris as that's where my husband is from. I try to use only my own photos in the blog, unless they are some official press photos I want to use. My inspiration photos by others you can find in my Pinterest.

I'm not really into putting photos of myself here too much, but this was also a good change to show my must purchase for this winter: a Sveta pullover from Marimekko, pattern design by Maija Louekari and model by Noora Niinikoski. Love it's colours and it's surely warm as it's 100% wool!

I just want to say thank you to you all my lovely readers!

And a little something I just had to add here in the end you can find in here.

26 comments:

  1. Hyvä kirjoitus.

    Olen tässä juuri oman blogini suhteen miettinyt, että jääkö sitä jotenkin tosi etäiseksi lukijoille jos lukijat eivät tiedä minkä näköinen ihminen blogin takana on. Toisaalta työni takia koen jotenkin turvallisemmaksi, sen, että ihan kaikkea ei näytetä eikä meitä ihan suoraan tunnisteta.

    Mutta oli siis kiva nähdä sinustakin kuvia!

    Ja osallistun.

    Ilona

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Onhan tuota itsekin miettinyt jo aikansa, mutta nyt tuntui, että antaapi mennä :) On se vähän jännää laittaa kasvot blogille, mutta kieltämättä pidän itse enemmän niiden blogien lukemisesta, joista tiedän hieman kuka blogin takana on.

      Delete
  2. Kivaa tekstiä, ja näytät ihanalta, as usually! Saat paljon pisteitä siitä, että jaksat kirjoittaa pitkästi myös enkuksi - tiedän miten nihkua se välillä on. Ja sun värit on aina tosi jees, pysy värikkäänä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kiitos! Olet ihan iikkis! Pitkät enkun tekstit on välillä tosi rasittavat kirjoittaa, mutta kyllä niitäkin näyttää jotkut lukevan, joten en enää kehtaa jättää niitä poiskaan :)

      Delete
  3. Hello, nice to see you.
    I'm not ready to put a photo of me on my blog but I really appreciate that you do.
    Like your photo's and colours on your blog.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi and thanks!

      I know, it took me some time to feel to put up a photo of myself too. Maybe you'll feel it one day :)

      Delete
  4. Kiva postaus ja aina yhtä ihanana siellä. Voisit ihan hyvin laittaa pystyyn tyylibloginkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh heh, ehkä yks blogi nyt riittää ;) Kiitos sulle!

      Delete
  5. Olá! Sou designer também e amo o seu blog! Adoro o design finlandês, acho extremamente harmonioso e confortável, e embora aqui no Brasil nós gostemos mais de cores, também não gostamos de mobiliário "over". Seu blog tem sido fonte de inspiração para a decoração da minha própria casa, pois agora estou morando em uma região mais fria do Brasil e ainda não sei lidar com isso! kkkkkkkkkk. Parabéns pelo seu trabalho aqui!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olá e muito obrigado! Greetings back to Brasil and thank you for Google translate as my portugese is very poor :)

      Delete
  6. Ihana! Repsin muuten kohdasss "mitä seuraavista asioista harrastat säännöllisesti" ja vastausvaihtoehto"muoti/pukeutuminen". Kyllä, pyrin pukeutumaan säännöllisesti =)

    -Paula

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei ja kiitos vastauksesta! Joo, ehkä hieman hassusti muotoiltu tuo vaihtoehto... :)

      Delete
  7. hei,
    tulipa hyvään saumaan tämä esittelypostaus, sillä löysin blogisi juuri muutama päivä sitten:) ihastuttava kotisi hurmasi! itsellänikin on 4kk:n ikäinen lapsi, joten hauska nähdä saman kokoisen naperon vilahtavan kuvissa:)
    Ihana paita! ..pitääpä ehkä lisätä se joululahjatoiveiden listalle;)
    terveisin, Liisa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Kiitos, kiva kuulla ja tervetuloa blogiin! Mietin jo välillä, että alkaako vauvakuvat joka välissä ärsyttämään, mutta minkäs sille mahtaa kun se pyörii tuossa vieressä koko ajan :)

      Hyvä vinkki pukille tuo paita, ihan 100% villaakin!

      Delete
  8. Ihana teksti! :) Miten olette sopeutuneet kansainvälisenä perheenä - tai miehesi on sopeutunut - Suomeen? Me pohdiskelemme täällä Suomeen paluuta ja jänskättää, että miten mies ulkomaalaisena sulautuisi suomalaiseen kulttuuriin ja löytäisi töitä. - Minna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan hyvin kai täällä menee :) Mies muutti joskus melkein 10 vuotta sitten Suomeen ja tapasimme täällä, hän kyllä viihtyy tosi hyvin, pitää talvesta ja saunasta :) Ilman mielenkiintoista työtä voisi olla tietenkin eri fiilis. Onneksi täällä pärjää kuitenkin hyvin englannilla, vaikka suomea osaavana täällä varmasti on helpompaa!

      Delete
  9. Mukava tutustua Pinja :) Kyselyyn on vastattu! Olipa mukava lukea enemmänkin blogin takana olevasta henkilöstä - jotenkin ne henkilökohtaiset detailit aina tuo jotain lisää. Ja kauniita kuvia sinusta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Taru! Kiitos! Joo, tuntuuhan se vähän hassulta itseään täällä esitellä, mutta ihan kiva kertoa hieman itsestään kun myös itse mielenkiinnolla tutustuu tyyppeihin muiden blogien takana :)

      Delete
  10. Kiva postaus! Ja kyselyyn vastattu :) Meillä on kaksi poikaa, joista esikoinen 2 v. 4 kk ja kuopus 4 kk eli hauska seurata lastenkin osalta blogiasi.

    Itse tykkään myös väreistä sisustuksessa, vaikka ihailenkin niitä kaikkia mustavalkoisia sisustuspostauksia! Uuteen kotiin muutimme kuukausi sitten ja remonttikin on vielä vaiheessa, mutta on ihanaa sisustaa kaikkea uutta.

    Uusi keittiömme on mustaa tammiviilua valkoisilla työtasoilla ja seinissä auringonkeltaista! Olkkarissa mustaa ja tummaa harmaata ripauksella punaista, makkari taas vaalean harmaa valkoisella ja lasten huoneet täynnä värejä - esikoisella puhtaat perusvärit keltainen, punainen, sininen ja vihreä, kuopuksella samat, mutta vain hempeämmin sävyin. Takkahuone ruskeaa ja mustaa, allasosasto retroa koboltinsinistä ja auringonkeltaista sekä pääkylppärissä kultaista, mustaa ja marmoria. Värejä löytyy siis joka lähtöön, vaikka olenkin yrittänyt säilyttää jonkinlaisen punaisen langan läpi talon! :)

    Mukavaa syksyn jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei ja kiitos! Uuden kodin laittaminen kuulostaa ihanalta, ehkä mekin joskus :D Teidän kodin värit kuulostaa kivalta, tärkeintähän on aina, että kotona viihtyy eli kannattaa tehdä siitä omaa silmää miellyttävä :)

      Delete
  11. Hi,
    My name is Leia!
    I never wrote before but today I will... thanks for sharing a bit about you. I LOVE your blog and couple of others that you mentioned Mamamekko etc... I am a French native from the Alps who is living in Canada. My husband is Canadian & I have a daughter (2 years old). Like your family we are a international family. My husband and I met 13 years ago here in Canada and I came here from France 8 years ago. 5 months ago we moved from an apartment to a house and you are a huge source of inspiration so a big thank you!
    I love my family, Life, Nature, Architecture, Design and Scandinavia.
    I don't speak Finnish but thanks to Google to translate for me :) Long life to your blog!
    Nice to meet you! Bonne journee. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hello Leia!
      Well thank you so much for writing! It's great to hear more also of the people reading the blog as so much this all goes one way! Did you notice I also always write in english (unless you want to translate to french)? It's always below the Finnish text. It's really great to hear that my blog gives inspiration, that's what I wish to offer with it :) Thanks so much and greetings to Canada! Bonne journee!

      Delete
  12. Hei ja oli kiva löytää tänne Paikka Auringossa blogin kautta. Ihania kuvia ja tuo alla oleva brunssi, oh yes. Mielenkiinnolla jään seuraamaan blogiasi. Terveiset Ranskasta, Provencesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa seuraamaan! :) Terveisiä Ranskaan!

      Delete