organic for the baby


BLOGIYHTEISTYÖ Pinjacolada + Qiamo + Suomen Blogimedia

Päivä päivältä olen tietoisempi hankkimieni tuotteiden alkuperästä ja yhä enemmän se vaikuttaa ostopäätökseeni. Tämä koskee niin ruokaa, kosmetiikkatuotteita siinä missä vaatteitakin. Oikeastaan mihin tahansa hankintapäätöstäni nykyään auttaa tieto tuotteen ekologisuudesta ja reiluudessa niin ihmisiä kuin luontoakin kohtaan. Ensimmäistä lasta odottaessani ryhdistäydyin luomuelintarvikkeiden suosimisessa ja luonnollisesti valitsin hyllystä luomua myös pienelle ihmiselle ja samalla itselleni.

Qiamo on ekologisiin vauva- ja äitiysvaatteisiin erikoistunut liike, jonka kanssa pääsin tekemään blogiyhteistyötä. Kiseleffin talossa tulevana torstaina järjestettävää bloggari-iltaa varten pääsin tutustumaan Qiamoon ja valitsemaan oman suosikkituotteeni liikkeen valikoimasta. Qiamo on itselleni uusi tuttavuus ja lyhyesti se myy ekologisia ja eettisiä mm. Gots-sertifikoituja tuotteita, lähinnä perheen pienimmille ja äideille, mutta joitain tuotteita löytyy myös taaperokokoisille.

Qiamon tuotteiden sävymaailma on hyvin rauhallinen ja maanläheinen. Vaikkakin olen värien ystävä, innostun myös ihanista ranskalaisista tyylikkäistä harmaan ja vaalean eri sävyistä myös lapsille ja voihan niihin aina myös yhdistää kirkkaita tai pastellivärejä! Esimerkiksi keskiharmaa todella pehmoinen torkkupeitto* ja silkkivilla body* ovat juuri sellaista ns. "ranskalaista harmaata", jonka väristä vaatetta lähtee yleensä itsellekin monesti mukaan perheemme Pariisin reissuilta. Suosikkituotteen valitseminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin luulin koska Qiamon valikoimasta löytyi useampi hyvä ja toimiva tuote. Näin joulun alla nyt ehkä se värikin hieman sitten vaikutti valintaan ja valitsin tuon punaisen pehmoisen haalaripuvun*, jossa meidänkin pikkutonttu varmasti tarkenee tulevana jouluna isovanhempien luona vanhassa puutalossa. Kaksikerroksinen sertifioidusta 100% luomupuuvillasta valmistettu haalari on niin lämmin, että lämpimämmillä keleillä toimii hyvin myös vaunuissa ja korvaa sen epäekologisen polyesteri fleecen.

Valitsemani tuote on siis alennuksessa Qiamon liikkeessä (2krs Kiseleffin talossa) nyt torstai iltana 21.11. klo 17:30-21:00, jolloin voit tulla liikkeeseen moikkaamaan, nauttimaan lasillisen luomujuomaa sekä tsekkaamaan muut tuotteet ja tarjoukset! Riippuen hieman pikkuisen innostuksesta olen myös liikkeessä osan ajasta klo 19 lähtien ja minut tunnistaa varmaankin tuosta pienestä punaisesta avecista! Toki Qiamon tuotteet löydäät myös nettikaupasta.

Tässä siis vaihteeksi hieman vauvelikuvia, oli pakko laittaa useampi kun mussukka oli niin kiltisti ja suloposkena, vaikkei nyt tietenkään ihan koko aikaa!

*Tuotteet bloggari on saanut itselleen bloginäkyvyyttä vastaan.


Each day I'm more conscious of the choices I make in my everyday consumption. I rather look for the organic food, clothes as well as other products. Especially when I was pregnant with our first child I started to really pay attention to the origins and the production process of the food especially. Nowadays our family always tries to rather buy the organic option if possible. 

I got an opportunity to make a blog collaboration with a ecological baby and mother clothing shop Qiamo in Helsinki. I got to choose my favorite product from their selection that will be on special offer during the blogger evening on this coming Thursday 21.11. Qiamo has many sweet and functional baby clothes in their selection. I really love the mid grey tone in the baby blanket* and the body* in the photos but ended up to choose the red fluffy and warm overall* as my favorite for this season. If you know me, you shouldn't be surprised of the colour choice. But the very warm overall of 100% organic cotton is also a perfect outfit for winter for the little one even indoors if it's not too hot.

So few baby photos for you! I had to put quite a few as she was behaving so nicely, most of the time!

BLOG COLLABORATION Pinjacolada + Qiamo + Suomen Blogimedia
*Blogger has received the marked products for blog visibility

12 comments:

  1. Ihana pieni ja tosi kiva puku :). Sopii tosiaan erityisen hyvin tähän vuodenaikaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja tosiaan just nyt itsellekin haluaa jotain pehmeää ja lämpöistä talvea kohti. Jospa se talvikin sieltä pian tulisi!

      Delete
  2. Oi toi vimppa kuva on niin valloittava. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, oli ihan pakko laittaa ottaa sekin kuva kun yhtäkkiä meni ihan hermot kuvia räpsivään äitiin :)

      Delete
  3. Tuo viimeinen kuva! Voi mikä tunne <3

    ReplyDelete
  4. No voi pieni punainen avecci sentään. <3

    ReplyDelete